Pohjalainen: Liigan tehopakki vaihtaa seuraa – ”Sellainen huhu on liikkeellä…”
Vaasan Sportin kausi päättyi pettymykseen. Viimeinen pudotuspelipaikka jäi ainoastaan yhden sarjapisteen päähän raivokkaasta kiristä huolimatta.
Pohjalaisen haastattelussa joukkueen hallituksen puheenjohtaja Heikki Hiltunen antaa kuitenkin erittäin positiivisia signaaleja tulevasta kaudesta. 1,6 miljoonan euron pelaajabudjettiin kaavaillaan tuntuvaa nostoa.
– Itse toivoisin, että pelaajabudjetti olisi 1,8 – 2 miljoonaa euroa. Olen valmis puoltamaan nostoa. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että yhteistyökumppaneiden hankinta ja kausikorttien myynti sujuvat kevään ja alkukesän aikana suotuisasti. Uskon, että tähän on hyvät mahdollisuudet menestyksekkään kauden jälkeen, Hiltunen kommentoi.
Useampi läpimurtokauden pelannut huippupelaaja on lähdössä seurasta tämän kauden jälkeen. Moni pelaaja pyörii huhuissa, mutta uolustaja Tony Sund on jo ilmoittanut suoraan lähtevänsä.
– Sund pelasi hienon kauden. Hän on tehnyt ison kehitysaskeleen Sportissa, kuten moni muukin nuori pelaaja. Toivottavasti potentiaalia omaava pelaaja kehittyy myös jatkossa ja saa paljon peliaikaa, mikä on tärkeää nuorelle kehittyvälle pelaajalle. Sportissa hän olisi ainakin saanut. Sellainen huhu on liikkeellä, että hän olisi menossa Turun Palloseuraan, Hiltunen kertoo.
Sund pelasi huikean kauden. 23-vuotias puolustaja paukutti runkosarjan 60 ottelussa tehot 8+27=35. Hänen aiempi piste-ennetyksensä oli 2+7=9 edelliskaudelta.
Lue Liigan runkosarjan arvosanat:
Tässä ovat TOP 5 -riman alittaneet puolustajat
Tässä ovat TOP 5 -riman ylittäneet puolustajat
Tässä ovat TOP 3 -riman ylittäneet maalivahdit
Tässä ovat TOP 3 -riman alittaneet maalivahdit
Tässä ovat TOP 5 -riman ylittäneet hyökkääjät
Tässä ovat TOP 5 -riman alittaneet hyökkääjät
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Huhhuh! Latvialaissankari laihtui käsittämättömästi yhden MM-ottelun aikana
- Julius Hongan uusi seura selvisi!
- Jukka Jalonen hermostui toimittajan kysymyksestä: ”Olen valmentanut 30 vuotta”
- Julius Hongan sopimus revitty – maisema vaihtuu!
- Mitä ihmettä? Ruotsin NHL-tähti kannustaa Leijonia tänään – taustalla kostonhimoinen syy
- Carolina-hyökkääjä jättänyt siirtopyynnön – GM:ltä huvittava vastaus
- Kristian Tanuksen ensi kauden seura on selvillä
- Mitä oikein yritit läpiajossa, Jesse Puljujärvi? ”Näytti varmaan ihan hirveältä”
- Kanadan pudotuspelisarjalle ratkaisu – samalla syntyi posketon pudotuspeliennätys
- Jesse Puljujärvi sai Jukka Jaloselta huutia kahteen kertaan – ”Teki ison virheen”
- Lähde: Christian Heljanko on valintansa tehnyt – tässä on seuraava työpaikka
- Tekoäly ennusti MM-kisojen lopputuloksen – näin käy Leijonille
- NHL-rotta Brad Marchand sanoi sen, mitä muut eivät uskalla sanoa ääneen
- Jukka Jaloselta kovat terveiset Leijonille – ”Silloin ei kannata tulla jäälle ollenkaan”
- Lähde: Tapparasta tuttu kiekkotähti sai tylyt potkut!
- Tappara teki hurjan kaappauksen TPS:stä!
- Huippuvahvistus! Carolina Hurricanesin tähtihyökkääjä saapuu MM-kisoihin
- Lähde: Liiga-seuralle raju menetys – MM-kultaleijona vaihtamassa joukkuetta!
- Kanadan 18-vuotiaan NHL-supertähden käytös MM-kisoissa puhuttaa: ”Epäkunnioittavaa”
- Jukka Jalonen yllätti! Tässä on Leijonien uusi ykkössentteri Kanada-otteluun