Kauppahuhuissa pyörivä NHL-vahti vaikeuttamassa joukkueensa päätöstä tekemisellään
Lähes koko kauden Tampa Bay Lightningin maalivahdin Ben Bishopin nimi on pyörinyt kauppahuhuissa, koska veskarin sopimus on loppumassa, eikä Lightning voi kuitenkaan suojata kahta maalivahtia kesän laajennusvaraustilaisuudessa.
Bishop vain ei tällä hetkellä tee joukkueen päätöstä hänen suhteensa helpoksi. Bishop nimittäin pelaa tällä hetkellä kauden parasta kiekkoaan ja pitää vielä joukkueensa pudotuspelitoiveita elossa.
Joukkue tuskin haluaa tukeutua huomattavasti Bishopia ailahtelevampaan Andrei Vasilevskiin kauden tärkeimmillä hetkillä.
– Hän näyttää uhkaavalta jäällä. Hän tekee torjuntoja vaivatta, eikä anna irtokiekkoja, päävalmentaja John Cooper kehui Bishopia Tampa Bay Timesille.
– En halua menettää ketään jätkistämme siirtorajalla, Cooper jatkoi.
– Olemme erilaisessa tilanteessa kuin kertaakaan aiemmin minun ollessani täällä. En usko koko myyjät ja ostajat -ajatteluun. Onko kyse siitä, miten pääsemme pudotuspeleihin? Meillä on uskomaton seurajohto, joka katsoo kauemmas kuin tähän vuoteen.
Bishop oltiin jo kesällä lähellä kaupata Calgary Flamesiin, ja Flamesin on raportoitu olevan kiinnostunut veskarista jälleen. Lightning-manageri Steve Yzerman on vakavan pohdinnan edessä, haluaako hän myydä kuuman veskarinsa.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Tshekin MM-joukkue vahvistumassa kahdella NHL-tähdellä? ”Jos kaikki menee hyvin…”
- Kiukkuinen Jukka Jalonen kiisti paineet: ”Ei ne virheet nyt varmaan paineista johdu”
- Leijonien lihamyllyosasto rusikoi Kanadan supertähteä – ”Tulivat päälle kuin yleinen syyttäjä”
- Jesse Puljujärvi meinasi jo hiiltyä toimittajille – ”Parikytä kertaa kysytty samasta”
- Yle Urheilu: HIFK:n uusi urheilujohtaja on valittu!
- Leijonat katastrofin partaalla – MM-jatkopaikka ei ole läheskään varma
- Huippualku valui hukkaan – Leijonat taipui Kanadalle MM-kisoissa
- Kanada hätää kärsimässä – Leijonilta hurja alku MM-kisojen huippukamppailussa
- NHL-supertähdetkin häkeltyivät fanien tempusta Prahan jäähallissa – ”Uskomatonta”
- Yhdysvallat saa uuden vahvistuksen MM-kisoihin – NHL-vahti liittyy joukkueeseen
- Lähde: Christian Heljanko on valintansa tehnyt – tässä on seuraava työpaikka
- Tekoäly ennusti MM-kisojen lopputuloksen – näin käy Leijonille
- Jukka Jaloselta kovat terveiset Leijonille – ”Silloin ei kannata tulla jäälle ollenkaan”
- Lähde: Tapparasta tuttu kiekkotähti sai tylyt potkut!
- NHL-rotta Brad Marchand sanoi sen, mitä muut eivät uskalla sanoa ääneen
- Tappara rysäytti ison uutisen – tähtipuolustaja allekirjoitti vuoden sopimuksen: ”Erittäin tärkeä palanen”
- Britannian maalivahti täräytti suoraan: ”Suomi on maailman paras jääkiekkomaa”
- IS: Raimo Summaselta raju ehdotus – Konsta Helenius ulos Leijonien kokoonpanosta? ”Miettisin todella tarkkaan”
- Huippuvahvistus! Carolina Hurricanesin tähtihyökkääjä saapuu MM-kisoihin
- Tappara teki hurjan kaappauksen TPS:stä!