KHL:ssä kovaa kabinettisekoilua – johdettiinko Karri Kiven Traktoria harhaan pelaajahankinnassa?
KHL:ssä sekoillaan tällä hetkellä ulkomaalaissäännön kanssa.
Uutistoimisto RIA Novostin mukaan KHL ilmoitti aiemmin, ettei valkovenäläisiä pelaajia tulla ensi kaudella laskemaan enää ulkomaalaisiksi pelaajiksi. Tämän tiedon perusteella esimerkiksi Karri Kiven Traktor teki jatkosopimuksen valkovenäläisen Andrei Kostitsynin kanssa.
Traktorin varapresidentti Vladimir Kretshin sanoi Championat-sivustolle, että Kostitsyn sai kontrahdin ainoastaan sen takia, ettei häntä tulevana kautena laskettaisi enää Traktorin ulkomaalaiskiintiöön.
Nyt tuore tieto kertoo, että KHL jatkaa urheiluministeriön kanssa keskusteluja ulkomaalaisasiasta. Venäjän jääkiekkoliiton toimitusjohtaja Valeri Fesjuk kertoi jo Itar Tassille, ettei valkovenäläispelaajien osalta tultaisi tekemään mitään poikkeusta. Tämä on myös Venäjän urheiluministeriön kanta.
KHL:n varapresidentti Dmitri Kurbatov myöntää RIA:lle, että valkovenäläispelaajien uudesta statuksesta (ei lueta ulkomaalaisiksi) on ilmoitettu aiemmin, mutta nyt tilanne on sekava ja sääntöön sattaa tulla tarkennuksia.
Venäjän urheiluministeriöllä ja jääkiekkoliitolla on ollut erittäin vahva asema KHL:n päätöksenteossa. KHL:n suunnittelema seitsemän pelaajan ulkomaalaiskiintiö kaatui ministeriön ja liiton vastahankaan (uutinen). Venäläispelaajien asemaa päätettiin suosia pitämällä ulkomaalaiskiintiö viidessä pelaajassa.
Kiven Traktorillekin saattaa siis käydä niin, että seura palkkasi Kostitsynin väärillä perusteilla olettaen, että valkovenäläisiä ei enää lueta ulkomaalaisiksi. Traktorin pelaajistossa on Kostitsynin lisäksi jo viisi ulkomaalaista, mikä tulee olemaan maksimi ensi kaudella.
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Julius Hongan sopimus revitty – maisema vaihtuu!
- Mitä ihmettä? Ruotsin NHL-tähti kannustaa Leijonia tänään – taustalla kostonhimoinen syy
- Carolina-hyökkääjä jättänyt siirtopyynnön – GM:ltä huvittava vastaus
- Kristian Tanuksen ensi kauden seura on selvillä
- Mitä oikein yritit läpiajossa, Jesse Puljujärvi? ”Näytti varmaan ihan hirveältä”
- Kanadan pudotuspelisarjalle ratkaisu – samalla syntyi posketon pudotuspeliennätys
- Jesse Puljujärvi sai Jukka Jaloselta huutia kahteen kertaan – ”Teki ison virheen”
- Jukka Jalonen täräytti suoraan: ”Tuska pelaajilla on ollut kova”
- Puolivälieriin vai kotimatkalle? Näin Leijonien kohtalo MM-kisoissa ratkeaa
- Leijonille helpottava voitto – puolivälieräpaikkaa saadaan jännittää viimeiseen saakka
- Lähde: Christian Heljanko on valintansa tehnyt – tässä on seuraava työpaikka
- Tekoäly ennusti MM-kisojen lopputuloksen – näin käy Leijonille
- NHL-rotta Brad Marchand sanoi sen, mitä muut eivät uskalla sanoa ääneen
- Jukka Jaloselta kovat terveiset Leijonille – ”Silloin ei kannata tulla jäälle ollenkaan”
- Lähde: Tapparasta tuttu kiekkotähti sai tylyt potkut!
- Tappara teki hurjan kaappauksen TPS:stä!
- Huippuvahvistus! Carolina Hurricanesin tähtihyökkääjä saapuu MM-kisoihin
- Lähde: Liiga-seuralle raju menetys – MM-kultaleijona vaihtamassa joukkuetta!
- Kanadan 18-vuotiaan NHL-supertähden käytös MM-kisoissa puhuttaa: ”Epäkunnioittavaa”
- Jukka Jalonen yllätti! Tässä on Leijonien uusi ykkössentteri Kanada-otteluun