Jukka Jalonen täräytti suoraan: ”Tuska pelaajilla on ollut kova”
![jp_JalonenJukka20240520](https://www.suomikiekko.com/app/uploads/2024/05/jp_JalonenJukka20240520-632x474.jpg)
PRAHA. Suomi otti helpottavan – ja puolivälieräpaikan kannalta tärkeän – 3-1-voiton Tanskasta.
Kaksi ensimmäistä erää olivat Leijonilta vaikeita, ja peli pysyi pitkään maalittomana. Kun lopulta kolmannessa erässä Suomi iski yhden ja perään toisen, jopa päävalmentaja Jukka Jalonen tuuletti.
– Joku väittää, että 2-0 on huonoin johto, mutta kyllä minä aika mielelläni otan 2-0:n kuin 1-0:n. Hyvältä tuntui, ei käy kieltäminen, Jalonen sanoi hallin käytävillä pelin jälkeen.
– Aika paljon on yritetty, muttei ole mennyt. Tuska on ollut varmaan aika kova pelaajilla. Tontteja on ollut hirveä määrä, eikä mistään saada sisään. On se selvää, että se kipsaa.
Osa pelaajista myönsi pelin jälkeen, että pelin alussa oli jännittämistä. Jalonen näki saman, mutta ei osannut odottaa sitä.
– Tavallaan se on turhaa [jännittämistä], mutta eihän kukaan halua jännittää. Se on inhimillistä, että joskus kun on paineet kovat ja panokset kovat, niin voi mennä vähän kipsiin. Olin kyllä vähän yllättynyt siitä, että oli sellaista. Oletin, että oltaisiin oltu rennommalla meninigillä, Jalonen sanoi.
Ennen peliä Jalonen ei mielestään nähnyt pelaajissa jännittämistä.
– Olin varma, että pelataan hyvin, kuten Kanadaakin vastaan – se alkukin.
Jalonen vakuutti, että tiistai-illan pelissä Sveitsiä vastaan jännittäminen saadaan kuriin.
– Olen valmentanut 30 vuotta. Kyllä me varmaan saadaan se sellaiseen kuosiin, että olemme parhaimmillamme.
Jaakko Perttilä
X: @JaakkoPerttila
LUE MYÖS
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- Patrik Laineesta loistouutinen – tämä on seuraava steppi
- Toimittaja: Tätä hintaa Columbus pyytää Patrik Laineesta
- Tapparan mestarihyökkääjä loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- Iikka Kangasniemi tekee paluun Liigaan!
- HPK pelaajakaupoilla – haaviin Liigastakin tuttu pistelinko!
- Mielenkiintoinen haku: Lähes 90 tehopistettä mättänyt hyökkääjä siirtyy Liigaan!
- TPS kiinnitti NHL:n portteja kolkutelleen kanadalaishyökkääjän – ”Hyökkäyssuuntaan erottuva pelaaja”
- IS: Eetu Selänne lopettaa uransa – ”Rupeaa tekemään bisnestä”
- NHL:ssä rysähti! Tähtihyökkääjälle 70 miljoonan dollarin sopimus
- TPS:lle jättimenetys! Superlupaus lähtee Pohjois-Amerikkaan
- Janne Pesoselta ensimmäinen värväys – HIFK vahvistuu Ilveksestä tutulla hyökkääjällä
- Pelicansilta kova kiinnitys – ”Hänet voisi nähdä maajoukkueessa”
- Leijonat-hyökkääjän huippusiirto kaatui!
- Sport-puolustaja lähtee Liigasta – siirtyy rapakon taakse
- Nuorten Leijonien joukkue Yhdysvalloissa pelattavaan turnaukseen julki
- Pelicans kävi kilpailijan leirissä ryöstöretkellä – haaviin maajoukkuemies!
- GM antoi päivityksen Patrik Laineen tilanteesta – uusi vaihtoehto nostettiin pöydälle
- Jevgeni Kuznetsovin agentilta iso siirtopaljastus!
- Sebastian Ahon joukkuetoverin tilanteessa jymykäänne – GM:ltä paljastus
- Tapparan mestarihyökkääjä loikkaa toiseen Liiga-seuraan!