IS: NordicBetin edustaja: ”Jokerien poikamainen hätäily ja tahdittomuus asiassa ärsyttävät”
Keskiviikkona kerrottiin Veikkauksen ja Jokerien kaksivuotisesta yhteistyösopimuksesta. Hetki sen perään peliyhtiö NordicBet ilmoitti heidän kontrahtinsa Jokereiden kanssa olevan yhä voimassa (uutinen).
Ilta-Sanomien haastatteleman NordicBetin edustajan Juha Kvistin mukaan NordicBetiä ärsyttää Jokerien toiminta uuden yhteistyösopimuksen julkaisemisen yhteydessä.
– NordicBetin ja Jokerien vuosi sitten solmittu kaksivuotinen sopimus on faktisesti yhä voimassa, Kvist totesi.
– Tulimme tiedotteella ulos, koska Jokerien poikamainen hätäily ja tahdittomuus asiassa ärsyttävät.
Kvistin mukaan NordicBet ja Jokerit ovat sopineet sopimuksen purkamisesta. Hän ei silti omien sanojensa mukaan voi paljastaa tarkempia ykistyiskohtia.
Sopimusriitaa peliyhtiön ja Jokerien välillä ei kuitenkaan ole.
– Ei. Siis missään nimessä siitä ei ole kysymys. Meillä on koko ajan ollut hyvä neuvotteluyhteys Jokereissa, ja sopimuksen purkamisesta on sovittu. Veikkaus pääsee kyllä vielä temmeltämään Jokerien kanssa, mutta sen aika ei ole vielä, Kvist totesi Ilta-Sanomille.
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Tshekin MM-joukkue vahvistumassa kahdella NHL-tähdellä? ”Jos kaikki menee hyvin…”
- Kiukkuinen Jukka Jalonen kiisti paineet: ”Ei ne virheet nyt varmaan paineista johdu”
- Leijonien lihamyllyosasto rusikoi Kanadan supertähteä – ”Tulivat päälle kuin yleinen syyttäjä”
- Jesse Puljujärvi meinasi jo hiiltyä toimittajille – ”Parikytä kertaa kysytty samasta”
- Yle Urheilu: HIFK:n uusi urheilujohtaja on valittu!
- Leijonat katastrofin partaalla – MM-jatkopaikka ei ole läheskään varma
- Huippualku valui hukkaan – Leijonat taipui Kanadalle MM-kisoissa
- Kanada hätää kärsimässä – Leijonilta hurja alku MM-kisojen huippukamppailussa
- NHL-supertähdetkin häkeltyivät fanien tempusta Prahan jäähallissa – ”Uskomatonta”
- Yhdysvallat saa uuden vahvistuksen MM-kisoihin – NHL-vahti liittyy joukkueeseen
- Lähde: Christian Heljanko on valintansa tehnyt – tässä on seuraava työpaikka
- Jukka Jaloselta kehut kahdelle Leijonien pelaajalle – kertoi myös huonoja uutisia
- Britannian maalivahti täräytti suoraan: ”Suomi on maailman paras jääkiekkomaa”
- Tekoäly ennusti MM-kisojen lopputuloksen – näin käy Leijonille
- Jukka Jaloselta kovat terveiset Leijonille – ”Silloin ei kannata tulla jäälle ollenkaan”
- Lähde: Tapparasta tuttu kiekkotähti sai tylyt potkut!
- Tappara rysäytti ison uutisen – tähtipuolustaja allekirjoitti vuoden sopimuksen: ”Erittäin tärkeä palanen”
- NHL-rotta Brad Marchand sanoi sen, mitä muut eivät uskalla sanoa ääneen
- IL: Ruotsin Stanley Cup -voittaja hehkuttaa Leijonat-pelaajaa: ”Superonnellinen hänen puolestaan”
- IS: Raimo Summaselta raju ehdotus – Konsta Helenius ulos Leijonien kokoonpanosta? ”Miettisin todella tarkkaan”