Hurja huhu: Huippulupaava puolustaja Olli Juolevi Suomeen ensi kaudeksi?
Vancouver Canucksin kesän 2016 ykköskierroksen varaus Olli Juolevi saatetaan nähdä kotimaan kaukaloissa ensi kaudella, kertoo uutissivusto TSN.
Huippulupaavana kiekollisena puolustajana tunnettu suomalainen on tehnyt paljon töitä fysiikkansa kanssa, jotta hän pystyisi raivaamaan tiensä Canucksin NHL-miehistöön ensi kaudeksi.
– Hänellä on kaikki mahdollisuudet kasvaa huippupuolustajaksi, mutta hänen pitää saada voimaa lisää. Hän on ottanut isoja askeleita eteenpäin, kertoo Canucksin valmennustiimiin kuuluva Sami Salo.
Myös Canucksin pelaajien kehittämisen johtaja Ryan Johnson näkee nuorukaisen kehityksen.
Hän muistuttaa, että nuorella pelaajalla edelliset kaudet ovat kerryttäneet runsaasti kiireitä, sillä Juolevi on pelannut pitkiä kausia juniorikiekkoa ja pelannut välissä nuorten maaotteluita. Tämän takia harjoitteluun keskittyminen on ollut vaikeampaa.
– Hänellä ei ole ollut kahteen vuoteen aikaa harjoitella keskittyneesti. Lyhyessä ajassa hänestä näkee selvän kehityksen, mikä on jännittävää. Hänestä on tulossa vahvempi, Johnson kuvailee.
TSN:n toimittajan Farhan Laljin tietojen mukaan Canucks etsii mahdollisesti Juoleville pelipaikkaa Euroopasta ammattilaissarjoista ja nimenomaan Suomesta, jos pelipaikka NHL-miehistössä ei aukea.
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Miro Heiskasella huima peliaika! Dallas lähetti Coloradon kesälomalle kiekkotrillerin päätteeksi
- Mikä ottelu! Anton Lundell johdatti Floridan konferenssifinaaleihin
- Kanadan 18-vuotiaan NHL-supertähden käytös MM-kisoissa puhuttaa: ”Epäkunnioittavaa”
- NHL-toimittaja paljastaa: Tämä seura haluaa Mitch Marnerin!
- IL: TPS-luotsi siirtyy huippuseuraan!
- Lehti: ”Sensaatiomainen kaappaus” vireillä – suomalaisvahti lähellä Itävallan kansalaisuutta!
- SHL-nousua tavoitteleva huippuseura kiinnitti suomalaisen tehomiehen – ”Myrkyllinen maalintekijä!”
- Huippuvahvistus! Carolina Hurricanesin tähtihyökkääjä saapuu MM-kisoihin
- Leijonien NHL-vahvistus MM-kisoissa tehoilla 0+0: ”Ei ole helppoa”
- Nimet paperissa! Pelicans sorvasi ison jatkosopimuksen
- Lähde: Christian Heljanko on valintansa tehnyt – tässä on seuraava työpaikka
- Jukka Jaloselta kehut kahdelle Leijonien pelaajalle – kertoi myös huonoja uutisia
- Britannian maalivahti täräytti suoraan: ”Suomi on maailman paras jääkiekkomaa”
- Jukka Jaloselta kovat terveiset Leijonille – ”Silloin ei kannata tulla jäälle ollenkaan”
- Tekoäly ennusti MM-kisojen lopputuloksen – näin käy Leijonille
- Lähde: Tapparasta tuttu kiekkotähti sai tylyt potkut!
- Tappara rysäytti ison uutisen – tähtipuolustaja allekirjoitti vuoden sopimuksen: ”Erittäin tärkeä palanen”
- IL: Ruotsin Stanley Cup -voittaja hehkuttaa Leijonat-pelaajaa: ”Superonnellinen hänen puolestaan”
- IS: Raimo Summaselta raju ehdotus – Konsta Helenius ulos Leijonien kokoonpanosta? ”Miettisin todella tarkkaan”
- Näin Jesse Puljujärvi kommentoi Leijonien romahdusta