KooKoo virittelee jymypaukkua – Tappara kaatui jälleen Liigan finaaleissa
Kouvolan KooKoo otti jo toisen kiinnityksensä Kanada-maljaan sen kaadettua Tapparan Liigan toisessa finaaliottelussa maanantaina maalein 3-2.
Robert Rooba vastasi avauserän ainokaisesta vieden KooKoon 1-0-johtoon ylivoimalla. Kasper Simontaival tasoitti pelin tarkalla laukauksella toisen erän alussa.
Veeti Miettisen pudotuspelikevään kahdeksas maali vei KooKoon jälleen johtoon ennen toisen erän puoltaväliä. Kristian Tanuksen nimiin merkitty maali tasoitti pelin kuitenkin vielä ennen erätaukoa.
KooKoon sankariksi maalivahti Eetu Randelinin ohessa nousi lopulta kultakypärä Ville Meskanen, jonka hurja lämäri vei kotijoukkueen 3-2-johtoon ja jäi samalla ottelun viimeiseksi maaliksi.
Kolmannen erän lopulla Tapparalle tarjoiltiin tasoitusta vielä kahden ja jopa kolmen miehen ylivoimalla Tapparan otettua Christian Heljangon pois maalilta samalla, kun kotijoukkue kulutti urakalla jäähypenkkiä.
Ottelusarja jatkuu Tampereella keskiviikkona.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- NHL-seuralta iso päätös – siirtohuhuissa pyörinyt tähti nimettiin kapteeniksi
- CHL teki ison raharemontin – seuroille luvassa tuntuvasti aiempaa isompi potti
- Jukka Jalonen paljastaa: NHL-pesti oli lähellä – ”Olin pitkällä neuvotteluissa”
- Jokerit jätti kaksi pelaajaa rannalle – nyt selvisi, missä he jatkavat
- Juhamatti Aaltonen latasi MTV:llä – tässä Liigan musta hevonen: ”En olisi yllättynyt, vaikka olisivat kärkinelikossa”
- Tappara voi menettää timanttinsa – NHL:stä tuli tyly viesti
- Suomalaistähdelle iso kunnianosoitus Ruotsissa – valittiin joukkueensa kapteeniksi
- Eeli Tolvaselle miljoonadiili NHL:ssä – tässä uusi seura!
- Liiga-kausi 2026-27: Ottelut, tulokset, sarjataulukko, tv
- Jokerien huippuhankinnalta suora viesti Sportin faneille: ”Tuskin missään muualla…”
- Liigan kausiennakko – sijat 13-17: nämä joukkueet putoavat B-sarjaan
- Urheilucast: Oula Palve kiinnostaa Liigassa – kaksi joukkuetta kintereillä
- Uskomaton taso – tässä ovat Liigan TOP 5 -maalivahdit!
- Urheilucast: Kova nimi on jälleen vapaana Liigassa – ”Puhelimessa on äänet päällä”
- Käsittämätön määrä tulivoimaa! Tässä ovat Liigan TOP 5 -hyökkääjät
- Suuria kehitysaskeleita ja kokeneita konkareita – tässä ovat Liigan TOP 5 -puolustajat!
- IL: Jokerien Liiga-konkari lähtee – yllättävä joukkue!
- IS: HIFK:n tähtihankinta lataa suorat sanat – ”Jokereihin en olisi mennyt”
- Liigan kausiennakko – sijat 5-8: Päättyykö Kärppien nolo räpiköinti vihdoin?
- Liigan kausiennakko 2026-27