CHL teki ison raharemontin – seuroille luvassa tuntuvasti aiempaa isompi potti
Suomessa rajua kritiikkiä kalliista osallistumisesta saanut Champions Hockey League kasvattaa tuntuvasti seuroille jaettavaa rahamäärää alkavalla kaudella.
CHL palkinto- ja osallistumisrahoihin käytettävä summa nousee alkavalla kaudella peräti 26 prosenttia.
Viime kaudella seuroille jaettiin yhteensä 2,54 miljoonaa euroa. Nyt potti kasvaa 3,2 miljoonaan euroon.
Jokainen mukana oleva seura saa osallistumisestaan 90 000 euroa. Pudotuspeleihin eteneminen kasvattaa summaa, sillä jokaisesta jatkopelikierroksesta maksetaan lisäksi 30 000 euroa.
Mestarille on luvassa 100 000 euron voittobonus, kun taas finaalin häviäjä saa 50 000 euroa. Finaalin vierasjoukkueelle maksetaan lisäksi 50 000 euroa matkakuluihin, minkä lisäksi se saa osuutensa ottelun bruttolipputuloista.
Seuroille taloudellista helpotusta
Rahauudistus ei jää pelkästään palkintopottiin. Jatkossa seurat saavat pitää kotiotteluidensa lippu- ja oheistuotemyynnin tuotot kokonaisuudessaan itsellään.
Lisäksi seurat voivat hyödyntää kaupallisesti enintään kuutta CHL:n virallista yhteistyökumppania.
Muutokset ovat merkittäviä etenkin suomalaisjoukkueille, joiden raskas kulurakenne ja sarjaan osallistumisen taloudellinen kannattavuus ovat herättäneet vuosien varrella runsaasti kritiikkiä.
Suomea sarjassa edustavat tällä kaudella hallitseva mestari Tappara sekä viime kauden muut mitalijoukkueet KooKoo ja SaiPa.
Uusi CHL-kausi käynnistyy torstaina 3. syyskuuta.
LUE MYÖS:
- NHL:ssä rysähti – nuori lupaus rustasi yli 50 miljoonan dollarin diilin!
- IL: NHL:n TV-oikeuksiin iso muutos – näin ottelut televisioidaan Suomessa
- IS: Nyt tuli uusi tieto Patrik Bartosakista – tähtivahdilta yllättävä ulostulo
- Liiga-seura purki hyökkääjänsä sopimuksen – uusi joukkue löytyi jo!
- Daily FaceOff: Liiga-seuralle syttyi huoli – NHL voi viedä ykköstähden!
- IS: Topi Nättinen ällistyi Liiga-seuran hirmuhankinnasta – miten ihmeessä tämä saatiin aikaan?
- Päävalmentaja lyttäsi NHL-superlupauksen – puhuu nyt suoraan: ”Olisi pitänyt jättää”
- Liigan ulkomaalaisvahvistus: sopimus purettu!
- Liiga-hyökkääjä siirtyy ensimmäistä kertaa ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaislegioonaan
- Ässille taas karmeita uutisia – viime kauden tehomies pitkään sivussa
- Kärppien mestarin piti olla ykköshankinta – sai väistyä Jokereista tutun tieltä
- Urheilucast: Jokereille riitti – nyt valmistellaan radikaalia ratkaisua
- Jokerien huippuhankinnalta suora viesti Sportin faneille: ”Tuskin missään muualla…”
- Patrik Laine: nyt tuli tieto, joka muuttaa asetelmaa
- Juhamatti Aaltonen latasi MTV:llä – tässä Liigan musta hevonen: ”En olisi yllättynyt, vaikka olisivat kärkinelikossa”
- Urheilucast: Jokerit heitti verkot vesille – kiikarit NHL:ssä!
- Tappara voi menettää timanttinsa – NHL:stä tuli tyly viesti
- Urheilucastin väite: Patrik Laineen NHL-tilanne muuttui rajusti – nyt on vaikean ratkaisun paikka
- Jesse Joensuu näki tarpeeksi – tyrmäsi Jokereiden tähtihankinnan MTV:llä: ”Ei todellakaan ole”
- Urheilucast: NHL-pomo teki Benjamin Rautiaisen takia Tampereella jotain poikkeuksellista – nyt ei lupaa hyvää Tapparalle