Suuria kehitysaskeleita ja kokeneita konkareita – tässä ovat Liigan TOP 5 -puolustajat!
SuomiKiekko ennakoi alkavaa Liiga-kautta listaamalla parhaat pelaajat jokaiselta pelipaikalta. Tällä kertaa käsittelyvuorossa ovat puolustajat.
5. Miska Kukkonen, HPK
Miska Kukkosen nimi tällä listalla voi olla moni yllätys monille. Kukkonen otti kuitenkin viime kaudella valtavia kehitysaskeleita. Keväällä hän oli lähellä murtautua Leijonien kovatasoiseen MM-joukkueeseenkin. Ilkeä ja lujaotteinen puolustaja onnistui viime kaudella kelvollisesti myös tehoissa mitattuna, kun hän nakutti 59 matsiin pisteet 8+15=23. Jos Kukkonen jatkaa siitä, mihin hän keväällä jäi, on hän tulevalla kaudella Liigan johtavia puolustajia.
4. Jiri Tichacek, Kärpät
Jiri Tichacek oli edellisen synkän kärppäkauden harvoja valopilkkuja. Liukasliikkeinen puolustaja nakutti runkosarjassa 48 otteluun vahvat tehot 10+21=31. Lisäksi hän pääsi edustamaan Tshekkiä sekä olympialaisissa että MM-kisoissa. Maajoukkuekokemukset olivat varmasti kasvattavia vasta 23-vuotiaalle puolustajalle. Onkin mielenkiintoista nähdä, onnistuuko Tichacek ottamaan vielä seuraavan kehitysaskeleen alkavalla kaudella.

3. Sami Vatanen, JYP
Sami Vatanen kärsi viime kaudella loukkaantumisista, mutta onnistui silti tekemään vakuuttavan paluun Jyväskylään. Hän iski 57 ottelussa tehot 8+36=44. Vatasen tehotilasto oli miinuksella kahdeksan pykälän verran, mutta siitä syyttäminen ei ole pelkästään Vatasta. Hän nimittäin voitti kauden aikana kaksinkamppailut vakuuttavalla 54,3 voittoprosentilla.
2. Jakob Stenqvist, Lukko
Jakob Stenqvist on ollut jo vuosien ajan Liigan tehokkaimpia puolustajia, minkä lisäksi hän on myös erittäin luotettava taistelija omalla alueella. Viime kaudella Stenqvist tykitti 14 maalia, mikä oli hänen uusi ennätyksensä, ja 39 tehopistettä. Tulevallakin kaudella ruotsalaispuolustaja on ehdottomasti Liigan parhaita ylivoiman pyörittäjiä, ellei jopa paras.
1. Jyrki Jokipakka, Tappara
Jyrki Jokipakka oli viime kaudella Tapparan johtava puolustaja. Hän esiintyi edukseen niin hyökkäyspäässä kuin puolustustehtävissäkin. 49 ottelussa Jokipakka pyssytti komeat tehot 11+25=36 ja oli koko sarjan kokonaisvaltaisimpia pakkeja. Alkavalla kaudella hän nauttii jälleen suurta vastuuta Tapparan takalinjoilla ja etenkin kiekollisessa pelissä, kun Daniel Brickley on vaihtanut maisemaa.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- IS: Antti Pennasen sopimus katkolla ensi keväänä – nyt tuli merkittävä tieto!
- HIFK:n uusi vahvistus yhä sivussa – nyt selvisi paluuaikataulu
- Urheilucastin väite: Patrik Laineen NHL-tilanne muuttui rajusti – nyt on vaikean ratkaisun paikka
- Urheilucast: NHL-pomo teki Benjamin Rautiaisen takia Tampereella jotain poikkeuksellista – nyt ei lupaa hyvää Tapparalle
- NL-kausi 2026-27: Suomalaiset, tv, ottelut, tulokset
- Liigasta tuttu supertähti makasi liikkumattomana jäällä – valmentaja teki poikkeuksellisen ratkaisun
- Tappara avasi CHL-kauden voitolla – Tampereella karu yleisömäärä
- Ässille huippuvahvistus – tuore hyökkääjähankinta debytoi kotiavauksessa
- Dallas Stars saamassa huippuvahvistuksen NHL:ssä
- Kasinobonukset 2026 – Katso tuoreimmat bonustarjoukset
- Urheilucast: Kova nimi on jälleen vapaana Liigassa – ”Puhelimessa on äänet päällä”
- Jokerien huippuhankinnalta suora viesti Sportin faneille: ”Tuskin missään muualla…”
- Käsittämätön määrä tulivoimaa! Tässä ovat Liigan TOP 5 -hyökkääjät
- Suuria kehitysaskeleita ja kokeneita konkareita – tässä ovat Liigan TOP 5 -puolustajat!
- IL: Jokerien Liiga-konkari lähtee – yllättävä joukkue!
- Kärppien mestarin piti olla ykköshankinta – sai väistyä Jokereista tutun tieltä
- Juhamatti Aaltonen latasi MTV:llä – tässä Liigan musta hevonen: ”En olisi yllättynyt, vaikka olisivat kärkinelikossa”
- Yle: Ismo Lehkonen nosti Patrik Laineelle yhden vaihtoehdon ylitse muiden
- Tappara voi menettää timanttinsa – NHL:stä tuli tyly viesti
- Patrik Laine: nyt tuli tieto, joka muuttaa asetelmaa