Liigan kausiennakko – sijat 1-4: Runkosarjan voittaja tulee Tampereelta
Liigan paljon odotettu superkausi 2026-27 starttaa tiistaina 1. syyskuuta. Luvassa on poikkeuksellinen kausi, kun Jokerit tekee paluun pääsarjatasolle ja kolme heikointa joukkuetta tippuu runkosarjan päätteeksi Liigan B-sarjaan.
SuomiKiekko ennakoi alkavaa kautta arvioimalla joukkueiden voimasuhteet. Tässä ennakossa käydään läpi runkosarjan neljä vahvinta joukkuetta.
4. Lukko
Lukko lähtee Liigan superkauteen yhdellä sarjan tasapainoisimmista joukkueista. Joukkueen ykkösnimet eivät välttämättä ole pelipaikkojensa parhaita, mutta kun kokonaisuutta katsoo, on Lukolla pullat hyvin uunissa.
Ainoa suurempi kysymysmerkki on maalivahtiosasto. Loukkaantumiset pilasivat Antti Raannan viime kauden, mutta se ei varsinaisesti ollut yllätys. 37-vuotias konkarivahti on kärsinyt vammoista jo pitkään. Hänen torjuntaprosenttinsa oli lopulta 88,8.
Raannan aisaparina jatkaa 20-vuotias Daniel Salonen. Viime kaudella Salosen otteissa oli paljon epätasaisuutta. Toisinaan nuori lupaus pelasi huikean ottelun, sitten seuraavassa omiin pääsi useampi helppo maali. Hänen torjuntaprosenttinsa oli 88,7.
Lukko tarvitsee Saloselta isoja kehitysaskeleita. Jos maalivahtiosasto horjuu viime kauden tapaan, voi odottaa, että Lukko aktivoituu siirtomarkkinoilla jo hyvissä ajoin.
Puolustus Lukolla taas on erinomainen ja vahvasti roolitettu. Chris Harpur ja Anton Olsson ovat oman pään isäntiä. Jakob Stenqvist, Nuutti Viitasalo ja Arttu Välilä tuovat kiekollista osaamista ja Peetro Seppälä on loistava yleispuolustaja.
Suurin vahvuus Lukolla on kuitenkin hyökkäysosasto. Mikael Ruohomaa on yksi Liigan parhaista pelintekijöistä. Alex Beaucagella on yksi sarjan parhaista vedoista. Aleksi ja Antti Saarela ovat todistaneet kykenevänsä koviin pistemääriin Liigassa.

Uutena vahvistuksena Lukon hyökkäykseen liittyy Heikki Liedes, joka on erinomainen täsmävahvistus. Ensinnäkin hän on loistava puolustava sentteri, mutta sen lisäksi hän on sarjan parhaimmistoa likaisten maalien tekemisessä. Aikanaan KooKoossa Liedes rikkoi 20 maalin rajapyykin kahdesti. Tapparassa ja Kiekko-Espoossa hän nakutti 18 maalia. Juuri tämän profiilin pelaajaa Lukko kaipasi.
Felix Robert taas saapuu Lukkoon SHL:stä. Pienikokoinen kanadalaishyökkääjä pelasi kaksi edellistä kautta Växjö Lakersissa. Ruotsissa hän ei yltänyt veret seisauttaviin pistemääriin, mutta viimeisellä kaudellaan hän iski 16 maalia. Aikanaan Robert myös teki kelpo pisteitä AHL:ssä.
Lukon tutuista nimistäkin löytyy runsaasti käyttämätöntä potentiaalia. Viime kaudella Jami Krannila ei yltänyt omalle tasolleen, kun hän iski 53 ottelussa tehot 10+12=22. Liukasliikkeiseltä ja dynaamiselta hyökkääjältä sopii odottaa parempaa. Nuorista pelaajista Leo Tuuva on puolestaan potentiaalinen läpimurtopelaaja. Hän iski jo viime kaudella 34 otteluun lupaavat tehot 4+10=14
3. JYP
JYPillä on kasassa hirmuinen joukkue. Hurrikaanipaitojen hyökkäys onkin paperilla koko sarjan paras.
Santeri Huovila on Liigan parhaita pelintekijöitä. Valtteri Ojantakanen ja Leevi Tukiainen ovat sarjan parhaita maalintekijöitä. Jere Lassila oli yksi viime kauden pistepörssin kärkinimistä. Kun tähän porukkaan yhdistetään vielä Alexander True, Daniel Torgersson ja Juuso Puustinen sekä uudet hankinnat Harri Pesonen ja Reece Newkirk, niin on kasassa aivan poikkeuksellinen hyökkäyskalusto, jollaista Liigassa ei ole aikoihin nähty.
Puolustuksenkin osalta JYPillä on erinomainen tilanne. Sami Vatanen on kiekollinen johtaja ja Juuso Arola pyörittää kakkosylivoimaa. Eetu Peltola, Trent Bourque ja Roni Jokinen ovat hyviä kahdensuunnan puolustajia, mutta ilkeä ja rujo omanpään luuta joukkueesta puuttuu.
JYP-pakiston mielenkiintoisia nimiä ovat Malte Setkov ja Veeti Väisänen. Setkov on pelannut pitkään Tanskan pääsarjassa ja nakuttanut kovia maalimääriä. 20-vuotias Väisänen on puolestaan pelannut kaksi edellistä kautta WHL:ssä, mutta todisti jo kaudella 2023-24 KooKoossa olevansa Liiga-tason puolustaja.

JYPin puolustuksessa on pieni positiivinen ongelma. Kiekollista taitoa on niin paljon, ettei kaikille pelaajille tahdo löytyä tarpeeksi isoa roolia.
Viime kaudella JYPin suurin heikkous oli maalivahtipeli, joten oli pieni yllätys, ettei asialle tehty kesän aikana mitään. Oskari Salminen ja Oskari Setänen jatkavat tolppien välissä myös tällä kaudella.
Salminen on osoittanut olevansa erinomainen maalivahti, mutta viime kaudella koppi ei tarttunut. Hänen torjuntaprosenttinsa runkosarjassa oli murheellinen 88,7. Setäsen lukema oli piirun verran parempi, 89,0. Jotta JYP voi kamppailla tosissaan mestaruudesta tällä kaudella, täytyy maalivahtipelin ottaa isoja askeleita eteenpäin viime kaudesta.
Salmisen kohdalla kannattaa kuitenkin muistaa, että viime kausi ei ollut häneltä ensimmäinen heikompi suoritus. Edellinen vahva sesonki häneltä oli 2022-23, jolloin hän torjui Manitoba Moosen tolppien välissä AHL:ssä. Näistä suorituksista on kulunut jo yli kolme vuotta.
2. Ilves
Ilves on hakannut jo vuosia päätä seiniin Liigan välierissä. Onko tämä viimein kausi, jolloin tupsukorvat selvittävät tiensä finaaliin saakka?
Ilves lähtee kauteen vahvalla joukkueella. Etenkin hyökkäyksen suhteen tilanne on erinomainen. Tamperelaiset onnistuivat pitämään kiinni viime kaudella kovia tehoja iskeneistä Lukas Jasekista, Luke Henmanista, Jens Löökestä ja Matic Törökistä. Kärkiketjujen pelintekijäksi Ilves on hankkinut siirtomarkkinoilta Jan-Mikael Järvisen.
Mielenkiintoinen hankinta on myös Aleks Haatanen, joka on päävalmentaja Tommi Niemelälle tuttu mies Pelicans-vuosilta. Haatanen on monipuolinen laitahyökkääjä, joka voi olla kolmosketjun raataja tai myös taitava kärkiketjujen pistenikkari. Ilveksestä hän hakee uralleen vielä viimeistä läpimurtoa tähtitason pelaajaksi.
Toinen mielenkiintoinen uusi nimi on Topias Hynninen, 20. Hän esitti todella lupaavia otteita Mikkelin Jukureissa kaudella 2024-25, mutta viime kausi oli pieni pettymys, kun 57 ottelussa syntyi tehot 8+20=28. Nokkela hyökkääjä voi nousta yllättävänkin suureen rooliin Ilveksen hyökkäyksessä.

Puolustuksen osalta Ilves on laadukas ja tasapaksu, niin hyvässä kuin pahassa. Jarkko Parikka, Leo Lööf, Toni Utunen ja John Nyberg luovat hyvän ja tasaisen rungon, mutta kuka nousee kiekolliseksi ykköspakiksi? Uusista hankinnoista Tony Sund ja Austin Strand eivät ole viime vuosina pisteillä mässäilleet. Viime kaudella Simon Johansson oli Ilveksen selvä johtotähti. Nyt vastaavaa pelaajaa ei puolustuksesta löydy.
Ilveksen maalivahtiosasto on vahvistunut viime kaudesta, mutta sen yllä lepää edelleen kysymysmerkkejä. 30-vuotias Christoffer Rifalk pelasi seitsemän edellistä kautta SHL:ssä Röglen paidassa. Kahdella viimeisimmällä kaudella ottelumäärät jäivät todella pieniksi, vaikka Rifalkin tilastot kelvolliset olivatkin. Miten ruotsalaisen taso ja kroppa kestää nyt, kun pelimäärät kasvavat 64 ottelun runkosarjassa?
Rifalkin aisaparina jatkaa Mantas Armalis. Kesken viime kauden hankittu liettualaisvahti pelasi hyvän runkosarjan lopun, mutta suli pahasti pudotuspeleissä. Seitsemässä ratkaisuottelussa hänen torjuntaprosenttinsa oli murheellinen 85,6.
Ilveksellä on vahva joukkue ja erinomainen valmennusryhmä. Silti joukkueen ympärillä on isoja kysymysmerkkejä, ja jälleen kerran tupsukorvat ovat Tampereen pikkuveli.
1. Tappara
Liiga on tällä hetkellä erittäin tasainen. Häntäpäästä erottuu muutama seura, jotka ovat selvästi muita heikompia, mutta sijojen 2-14 kohdalla voi käydä mitä tahansa. Kärkipään joukkueista ainoa, joka selvästi erottuu muista ja lähtee selvänä ennakkosuosikkina on Tappara.
Kaikilla osa-alueilla Tappara on joko Liigan paras tai vähintään parhaimmistoa, on sitten kyse valmennuksesta, maalivahtipelistä, pakistosta tai hyökkäyksestä.
Christian Heljanko ja Juha Metsola muodostavat meritoituneen ja luotettavan maalivahtikaksikon poikkeuksellisen pitkään runkosarjaan. Kummankin taso on viime vuosina hieman heitellyt, mutta etenkin Heljanko on aina vastannut huutoon, kun Tappara on häntä eniten tarvinnut.
Tapparan pakisto on häikäisevä sekä taitotasoltaan että tasaisuudeltaan. Jyrki Jokipakka, Niclas Almari, Jesper Mattila ja Joni Tuulola ovat erinomaisia kahdensuunnan puolustajia, jotka loistavat molemmissa päissä kenttää. Pakkien pistepörssin voitosta tämä nelikko tuskin kamppailee, mutta jos etsitään sarjan parasta puolustajaa, on Jokipakka erittäin vahvoilla.

Pakistossa mielenkiintoinen uusi nimi on Olle Standell. 26-vuotias ruotsalainen kiekkoili viime kaudella Leksandsissa SHL:ssä ja nakutti 52 otteluun tehot 5+14=19. Toinen kiinnostava nimi on 18-vuotias Juho Piiparinen, joka varattiin kesällä 1. kierroksella NHL:ään. Millaisen roolin nuorukainen onnistuu itselleen nappaamaan Tapparan timattisen kovasta pakkikalustosta?
Sentterikalusto on Tapparan suurin heikkous, mutta ei sekään varsinainen heikkous ole. Keskikaistalla viilettävät Julius Mattila, jonka terveystilanne on kysymysmerkki, Otto Rauhala, Oliver Suvanto, Aapeli Räsänen ja pätkätyöläinen Tomi Sallinen. Kärkiseuran mitat täyttävä ykkössentteri uupuu.
Laidoilta löytyykin hurja määrä tulivoimaa. Joachim Blichfeld on sarjan parhaita hyökkääjiä, vikkeläjalkainen Dylan Fabre teki hyvää työtä Ässissä, Kasperi Simontaival pelasi vahvan viime kauden ja Michael Lindqvist on pelannut pitkän uran SHL:ssä. Vaikka keskikaistalta tulivoimaa uupuisikin, laidoilta sitä löytyy enemmän kuin tarpeeksi.
Yksi kysymysmerkki on valmennuksen vaihtuminen. Kari Jalonen peluuttaa varmasti hyvin erilaista jääkiekkoa kuin Rikard Grönborg. Jalonen on myös erilainen johtaja. Nähdäänkö kirvesrinnoissa tällä kaudella vielä kasvukipuja? Sitä on vaikeaa kuvitella, kun miettii Jalosen CV:tä ja kuinka hänelle on kasattu hyvin sopiva joukkue.
Olisi yllätys, jos Tapparaa ei nähdä runkosarjan ykköspaikalla ensi keväänä.
LUE MYÖS:
100 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta Big Bass Splash -peliin – vain 1 eurolla!
- Talleta 1€
- Saat heti 100 ilmaiskierrosta Big Bass Splash -peliin!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Yli 800 NHL-ottelun konkari lähtee Pohjois-Amerikasta – teki pitkän sopimuksen tuttuun seuraan
- Liigan kausiennakko – sijat 1-4: Runkosarjan voittaja tulee Tampereelta
- Supertähtiä ja paluumuuttajia – tässä ovat Liigan TOP 5 -hankinnat!
- Urheilucast: Kova nimi on jälleen vapaana Liigassa – ”Puhelimessa on äänet päällä”
- Jaromír Jágr: iso käänne!
- TSN: NHL-supertähti voisi jättää koko kauden väliin – hurja skenaario pöydällä
- Jokerit tiedottaa: kaksi pelaajaa vaihtaa maisemaa!
- Sveitsistä kova uutinen – suomalainen tehopuolustaja valittiin kapteeniksi!
- Liiga-mestari löysi uuden joukkueen – siirtyy ensimmäistä kertaa urallaan ulkomaille
- Entinen Liiga-hyökkääjä suuntaa Venäjälle – NHL:ssä kävi karusti
- Liigan kausiennakko – sijat 13-17: nämä joukkueet putoavat B-sarjaan
- Urheilucast: Oula Palve kiinnostaa Liigassa – kaksi joukkuetta kintereillä
- Uskomaton taso – tässä ovat Liigan TOP 5 -maalivahdit!
- Eeli Tolvanen vaihtaa maisemaa NHL:ssä – nyt tuli uusi tieto!
- Liiga-valmentajat: tässä ovat ensi kauden suurimmat mestarisuosikit!
- Käsittämätön määrä tulivoimaa! Tässä ovat Liigan TOP 5 -hyökkääjät
- IS: HIFK:n tähtihankinta lataa suorat sanat – ”Jokereihin en olisi mennyt”
- Suuria kehitysaskeleita ja kokeneita konkareita – tässä ovat Liigan TOP 5 -puolustajat!
- IL: Jokerien Liiga-konkari lähtee – yllättävä joukkue!
- Kärpät avasi Niklas Rubinin tilannetta – tähtivahdin paluuaikataulusta iso päivitys