IS: HIFK:n tähtihankinta lataa suorat sanat – ”Jokereihin en olisi mennyt”
HIFK:n kesän tähtihankintoihin lukeutuva Niko Huuhtanen on aloittanut henkisen sodankäynnin paikallisvastustajaksi paluun tekevää Jokereita kohtaan.
Rikkonaisen puoliksi Pohjois-Amerikassa ja Sveitsissä viettämänsä viime kauden jälkeen Liigaan paluun tekevä 23-vuotias laitahyökkääjä myöntää Ilta-Sanomien SM-liigaliitteessä suoraan, ettei edes harkinnut Jokereita uudeksi seurakseen.
– IFK oli Suomeen palatessa looginen vaihtoehto, aiemmin nykyisen HIFK-päävalmentaja Olli Jokisen alaisuudessa Jukureissa pelannut Huuhtanen toteaa.
– Olin sanonut agentille, että vaihtoehtona on pääkaupunkiseutu, käytännössä IFK tai K-Espoo. Jokereihin en olisi mennyt. IFK oli ykkösvaihtoehto, varsinkin kun OJ oli täällä, Huuhtanen sivaltaa narrileirin suuntaan.
Huuhtanen vietti juniorivuotensa Espoossa, ensin Bluesin ja sittemmin Kiekko-Espoon junioreissa.
Liigassa mies debytoi Jukurien paidassa kaudella 2022-23. Kaksi kautta Mikkelissä viihtynyt Huuhtanen takoi toisella Jukurit-kaudellaan 52 ottelussa huipputehot 19+27=46.
LUE MYÖS:
- Montreal Canadiens aktiivisena NHL:ssä – nyt rysähti uusi jatkosopimus
- Jussi Tapolan seurassa raju talousahdinko – jättimäiset velat!
- Kohta rytisee: NHL-supertähden siirtosaagan ratkaisu lähellä
- NHL-lupausten ottelussa heitettiin hanskat – 216-senttinen jättiläinen haastettiin tappeluun
- Ville Peltonen nostettiin Sveitsissä kyseenalaisen listan kärkeen
- Suomalaisesta NHL-lupauksesta kantautui ikävä tieto
- Chris Kreider: uusi joukkue NHL:stä!
- Sami Nikusta jysähti yllättävä siirtohuhu – salainen tapaaminen uuden seuran kanssa
- NHL:stä kajahti iso sopimusuutinen – tähtikapteenille rahakas jatkodiili
- KooKoo saa huippuvahvistuksen
- THF: Jokerien haaviin tarjolla nimekäs pelaaja – todellinen yllätyskortti
- IS: Nyt tuli uusi tieto Patrik Bartosakista – tähtivahdilta yllättävä ulostulo
- Jokereilta pelaajavaihto – hyökkääjä sisään, toinen ulos
- KooKoo saa huippuvahvistuksen
- Tapparalle valtava menetys
- Tomek Valtonen sai tarpeekseen – Jokereissa tapahtui iso muutos!
- Pekka Jormakka paljasti podcastissa: tässä uusi osoite!
- Paluu vanhaan seuraan? Patrik Laineelle nousi yllättävä vaihtoehto
- Iso kunnia – Leijonien tähti valittiin jättiseuran kapteeniksi!
- Ville Peltonen nostettiin Sveitsissä kyseenalaisen listan kärkeen