Jokerit jäi kakkoseksi – HIFK teki kaappauksen Pohjois-Amerikasta!
HIFK on vahvistanut hyökkäystään solmimalla kaksivuotisen sopimuksen Eetu Liukkaan kanssa. 23-vuotias hyökkääjä palaa Suomeen Pohjois-Amerikasta, jossa hän kiekkoili viimeiset kolme kautta AHL:ssä Bridgeport Islandersissa.
Liukas on TPS:n kasvatti, ja hän teki Liiga-debyyttinsä turkulaisseurassa. Kaudella 2022–23 hän pelasi HPK:ssa 58 runkosarjaottelua tehoin 14+9=23.
Pohjois-Amerikassa Liukas ehti pelata 123 AHL-ottelua tehopistein 13+15=28.
Liukas tuli Liiga-vuosinaan tunnetuksi fyysisestä ja periksiantamattomasta pelityylistään. Voimahyökkääjänä hän ei kaihtanut kontakteja, mistä kertoo myös viimeinen kausi HPK:ssa, jolloin jäähyminuutteja kertyi yli 100.
– Identiteetti on sellainen, etten usko olevani kaukalossa se kaikista mukavin jätkä vastustajan mielestä. Haluan pelata todella fyysisesti ja olla se pelaaja, joka huomataan kentällä, Liukas kuvaili itseään tiedotteessa.
– Vahvuuteni on kahteen suuntaan pelaaminen. Pyrin olemaan hyökkäys- ja puolustussuuntaan vastuullinen. Potentiaalia on tehdä myös tulosta hyökkäyssuuntaan.
Liukas kertoo tavoittelevansa paluuta Pohjois-Amerikkaan sekä paikkaa miesten maajoukkueessa, jossa hän esiintyi jo HPK-kaudellaan. Yksi keskeinen syy siirtyä Helsinkiin oli päävalmentaja Olli Jokinen.
Jokinen näkee uudessa hankinnassa paljon potentiaalia.
– Eetu on voimahyökkääjä. Erittäin lahjakas suoraviivainen pelaaja, joka nauttii pienistä väleistä ja ahtaista tiloista.
Iltalehden Lätkäpodin mukaan Liukas herätti kiinnostusta laajasti Liigassa ennen sopimustaan. Toimittaja Timo Kunnarin mukaan useampi seura oli hyökkääjän perässä, ja myös Jokerit sekä TPS kävivät neuvotteluja hänen kanssaan, mutta HIFK vei lopulta pidemmän korren.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- NHL-seuralta iso päätös – siirtohuhuissa pyörinyt tähti nimettiin kapteeniksi
- CHL teki ison raharemontin – seuroille luvassa tuntuvasti aiempaa isompi potti
- Jukka Jalonen paljastaa: NHL-pesti oli lähellä – ”Olin pitkällä neuvotteluissa”
- Jokerit jätti kaksi pelaajaa rannalle – nyt selvisi, missä he jatkavat
- Juhamatti Aaltonen latasi MTV:llä – tässä Liigan musta hevonen: ”En olisi yllättynyt, vaikka olisivat kärkinelikossa”
- Tappara voi menettää timanttinsa – NHL:stä tuli tyly viesti
- Suomalaistähdelle iso kunnianosoitus Ruotsissa – valittiin joukkueensa kapteeniksi
- Eeli Tolvaselle miljoonadiili NHL:ssä – tässä uusi seura!
- Liiga-kausi 2026-27: Ottelut, tulokset, sarjataulukko, tv
- Jokerien huippuhankinnalta suora viesti Sportin faneille: ”Tuskin missään muualla…”
- Liigan kausiennakko – sijat 13-17: nämä joukkueet putoavat B-sarjaan
- Urheilucast: Oula Palve kiinnostaa Liigassa – kaksi joukkuetta kintereillä
- Uskomaton taso – tässä ovat Liigan TOP 5 -maalivahdit!
- Urheilucast: Kova nimi on jälleen vapaana Liigassa – ”Puhelimessa on äänet päällä”
- Käsittämätön määrä tulivoimaa! Tässä ovat Liigan TOP 5 -hyökkääjät
- Suuria kehitysaskeleita ja kokeneita konkareita – tässä ovat Liigan TOP 5 -puolustajat!
- IL: Jokerien Liiga-konkari lähtee – yllättävä joukkue!
- IS: HIFK:n tähtihankinta lataa suorat sanat – ”Jokereihin en olisi mennyt”
- Liigan kausiennakko – sijat 5-8: Päättyykö Kärppien nolo räpiköinti vihdoin?
- Liigan kausiennakko 2026-27