Jukurit löi tiskiin tärkeän sopimusuutisen – tehomies jatkaa pitkään seurassa
Jukurit tiedotti tiistaina tärkeästä jatkosopimuksesta.
Liigan maaottelutauolle jumbosijalta lähtenyt mikkeliläisjoukkue kertoo solmineensa kevääseen 2026 ulottavan jatkosopimuksen hyökkääjä Alexander Ruutun, 31, kanssa. Ruuttu liittyi Jukureihin syyskuun lopussa maajoukkuetaukoon ulottuvalla sopimuksella.
Entinen NHL:n kakkoskierroksen varaus on pelannut alkukauden aikana 15 Liigan runkosarjapeliä tehoin 5+3=8.
– Olen innoissani ja kiitollinen tästä mahdollisuudesta, minkä Jukurit on antanut. Olen viihtynyt hyvin ja koko perhe on viihtynyt täällä. Henkilökohtaisesti pelit ovat kulkeneet ihan mukavasti, mutta minulle tärkeintä on se, että joukkue voittaa pelejä. Tulos on kiertänyt meitä, mutta tulemme parantamaan. Haluan auttaa joukkuetta monipuolisuudellani ja haluan tehdä maaleja jatkossakin, Alexander Ruuttu kertoo.
– Aku tuli tänne syyskuussa paikkaamaan loukkaantumistilannetta ja vastasi huutoon nopeasti. Se olikin melko nopeasti selvää, että haluamme hänet täällä pitää. Aku tuo koppiin johtajuutta ja monipuolisena pelaajana vaihtoehtoja sekä leveyttä hyökkäykseen, Jukurien kehityspäällikkö Mikko Hakkarainen kertoo.
Ruuttu on pelannut Jokerien, Ilveksen, TPS:n, KalPan, Ässien ja Jukurien paidassa yhteensä 441 Liigan runkosarjapeliä tehoin 86+71=157 . Ruutulta löytyy vyöltä Liiga-hopea 2017 KalPasta ja Spengler Cupin mestaruus 2019 KalPasta.
Viime kaudella Ruuttu kiekkoili Saksan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla DEL2-liigassa Krefeld Pinguinen pelipaidassa. Toisen polven kiekkoilija nakutti 37 ottelussa tehot 6+11=17.
LUE MYÖS:
- NHL:ää ilmaiseksi tv:ssä – nämä huippuottelut katsottavissa lokakuussa
- Mestis-seura haluaa tosissaan Liigaan – haussa uhkapeliyhtiö: ”Poikkeuksellisen hyvä yhdistelmä”
- NHL-supertähti karkaa Jarmo Kekäläiseltä? – ”Jos olisin hän, kokeilisin onneani siellä”
- Oilersin oma legenda näki, kenet seura palkkasi – ”Olen shokissa”
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Supertähti kaupattiin NHL:ssä – omistaja latasi suoran syytöksen
- Matias Maccellilta tulikuuma debyytti uudessa seurassa – yhteispeli superteinin kanssa toimii
- HIFK: tähtihankinta sivuun
- Patrik Laine ei halua mihin tahansa NHL-seuraan – ”Nirso”
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”