Winnipeg Jetsin tähtimaalivahti Connor Hellebuyck saattaa olla San Jose Sharksin kiinnostuksen kohteena. Sportsnetin sisäpiiritoimittaja Elliotte Friedman uskoo, että seurat ovat tunnustelleet mahdollisen kaupan edellytyksiä.

Friedman käsitteli Hellebuyckin tilannetta Sportsnetin FAN Hockey Show’ssa.

– Uskon, että seurat ovat tunnustelleet asiaa, mutta en tiedä, kumpi teki aloitteen. Kun käyn läpi liigaa ja mietin, mikä seura sopisi, San Jose on listallani hyvin korkealla.

Friedmanin mukaan mahdollinen siirto riippuisi sekä kaupan toteutumisesta että Hellebuyckin arviosta Sharksin voittomahdollisuuksista.

– Haasteena on kuitenkin kuulemani mukaan ensinnäkin se, saadaanko kauppa tehtyä. Toiseksi uskon, että Hellebuyck näkee mahdollisuutensa voittaa ulottuvan seuraaviin kahteen tai kolmeen vuoteen. Silloin hän on parhaimmillaan, ja sitä hän katsoo. Siksi hän esimerkiksi laittoi Buffalon listalleen.

Friedman kertoi myös, miten suhtautuisi San Josen mahdollisuuteen itse.

– San Josen kohdalla kysymys on mielestäni siitä, uskooko hän joukkueen voivan voittaa siinä ajassa. Hellebuyckin kanssa se olisi paljon lähempänä. Jos olisin hän, kokeilisin mahdollisuuksiani siellä. Ymmärrän silti, että tämä oli yksi niistä asioista, joita he pohtivat.

Hellebuyck on yhdistetty aiemmin myös Jarmo Kekäläisen johtamaan Buffalo Sabresiin. Sisäpiiritoimittajien tietojen mukaan Buffalo oli lähellä hankkia hänet ennen NHL:n varaustilaisuuden ensimmäistä kierrosta, mutta kauppa jäi toteutumatta.

LUE MYÖS: