IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
Jori Lehterän yllättävän lopettamispäätöksen taustasta on tullut uutta tietoa. Ilta-Sanomien toimittajan Juha Hiitelän tietojen mukaan HIFK:n tähtisentteri oli yksinkertaisesti kyllästynyt pelaamiseen.
Lehterän pelit eivät sujuneet enää entiseen malliin, ja myös hänen roolinsa HIFK:ssa oli pienentynyt. Hiitelän mukaan Lehterän ja päävalmentaja Olli Jokisen yhteistyö ei myöskään ollut erityisen hedelmällistä.
Kyse ei kuitenkaan ollut varsinaisesta konfliktista, vaan kaksikko ei Hiitelän tietojen mukaan päässyt kunnolla samalle sivulle.
Lehterä ilmoitti ennen viikonloppua lopettavansa uransa kesken kauden. HIFK:n joukkue sai tiedon päätöksestä vain kaksi tuntia ennen Lukko-ottelua.
Lehterä jätti samalla pienen takaportin paluulle.
– Rehellisyyden nimissä en lupaa sitä vielä 100% – mieli kun saattaa muuttua, niin kuin mulla aika usein muutenkin, Lehterä kirjoitti.
IS:n tietojen mukaan Lehterällä ei kuitenkaan tällä hetkellä ole aikeita pelata Liigassa enää tällä kaudella.
Jos kipinä palaisi jo tällä kaudella, Lehterä ei voisi siirtyä vapaasti toiseen Liiga-seuraan. Hänen pelaajaoikeutensa ovat edelleen HIFK:lla, joten siirto vaatisi helsinkiläisseuran luvan.
IS:n mukaan kotimaiset seurat eivät ole toistaiseksi kyselleet Lehterän perään, vaan yhteydenottoja on tullut ulkomailta.
Lehterän HIFK-sopimus olisi päättynyt tämän kauden jälkeen. Ensi kaudella hän voisi siis halutessaan jatkaa uraansa ilman HIFK:n lupaa.
Lehterä ei saa HIFK:lta loppukaudesta palkkaa, joten hän luopuu samalla merkittävästä summasta. IS:n tietojen mukaan hänen vuosipalkkansa on ollut yli 200 000 euroa.
LUE MYÖS:
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- HIFK:n tähtäimessä uusi mies Jori Lehterän tilalle – Janne Laukkanen IL:lle: ”Ei kannata odottaa”
- Jukureista tuttu mies vaihtaa Liiga-seuraa – uusi osoite selvisi
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- IS: Jukka Jalonen kommentoi Jokerit-huhuja suoraan: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Joona Luoto teki valintansa – uusi seura selvillä
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- Mestis-seura RoKin taloustilanne on sysimusta – katso karut luvut
- Mestiksessä karu uutinen – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Patrik Laine löytämässä uuden seuran NHL:stä – ”Kiinnostus molemminpuolista”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Antti Pennasesta tulossa palkkakuningas – NHL-tarjous voi sotkea kaiken
- Urheilucast: Jori Lehterästä shokkipaljastus – lopettaa uransa välittömästi
- Jokerit: uusi maalivahti selvisi!
- Tappara teki maalivahtihankinnan – tuttu kultaleijona haaviin!