Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
Jori Lehterän ympärillä on tapahtunut uusi käänne. Urheilucastin Esko Seppäsen mukaan Tappara on kiinnostunut kokeneesta tähtisentteristä.
Seppäsen mukaan päävalmentaja Kari Jalonen on antanut GM Janne Vuoriselle selvät ohjeet Lehterän tavoitteluun.
– Mestaripäävalmentaja Kari Jalonen on virallisesti jyrähtänyt Urheilucastin mukaan. Hän on antanut selkeät ohjeet Janne Vuoriselle, että seuran tulee kääntää kaikki kivet naaratakseen Jori Lehterä kirvespaitaan, Seppänen kertoo lähetyksessä.
Lehterä ilmoitti hiljattain lopettavansa pelaamisen kesken kauden HIFK:ssa. Ilta-Sanomien mukaan päätöksen taustalla oli ennen kaikkea kyllästyminen pelaamiseen.
Lehterän rooli HIFK:ssa oli samalla pienentynyt, eikä yhteistyö päävalmentaja Olli Jokisen kanssa ollut erityisen hedelmällistä.
Lehterä ei kuitenkaan sulkenut täysin ovea paluulta.
– Rehellisyyden nimissä en lupaa sitä vielä 100% – mieli kun saattaa muuttua, niin kuin mulla aika usein muutenkin, Lehterä kirjoitti.
IS kertoi, ettei Lehterällä ole suunnitelmia pelata Liigassa enää tällä kaudella.
LUE MYÖS:
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Karmea tieto julki – Liiga-seuran tappiot paljastuivat
- Kärpistä tutulle miehelle unelmadiili – Florida Panthers kutsuu!
- Kärppien kolminkertainen Suomen mestari: pelaajaura ohi
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- HIFK:n tähtäimessä uusi mies Jori Lehterän tilalle – Janne Laukkanen IL:lle: ”Ei kannata odottaa”
- Jukureista tuttu mies vaihtaa Liiga-seuraa – uusi osoite selvisi
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- IS: Jukka Jalonen kommentoi Jokerit-huhuja suoraan: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Joona Luoto teki valintansa – uusi seura selvillä
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?