SS: Liiga-seuran pitkäaikainen luottoratsu vaihtoi maisemaa – puhui nyt suoraan: ”Saattoi olla paljon…”
Edelliset kymmenen kautta Jukureita edustanut ja joukkueen kapteeninakin toiminut Jesper Piitulainen jätti pitkäaikaisen seuransa taakseen ja siirtyi KalPan riveihin. KalPa julkisti viime keväänä tehneensä Piitulaisen kanssa kaksivuotisen sopimuksen.
34-vuotiaalle Piitulaiselle kyseessä on iso muutos uralla ja elämässä. Hän toimi Jukurien keulakuvana pitkän pätkän ja kuului monella tapaa joukkueen luottomiehiin.
– En halua sanoa, että takki oli tyhjä sille organisaatiolle. Koin silti, että jos vanhat pierut lähtevät sieltä pois, se puhdistaa organisaation ja joukkueen ilmaa, Piitulainen kertoo Savon Sanomille.
Piitulainen kertoo, ettei hän ollut Jukureissa ainoastaan pelaaja, vaan hän pääsi osallistumaan organisaation toimintaan laajemminkin. Piitulainen kertoo tämän olleen ajoittain raskasta.
– Sain osallistua pienessä mittakaavassa taustapuoleenkin ja pähkäillä, miten siellä puolella meille käy. Saattoi olla paljon puheluja illan suussa. Se myös opetti, että ei tämä jääkiekko ole pelkästään ihan sitä, mitä 60 tai 65 minuuttia keskiviikkona, perjantaina ja lauantaina tapahtuu. Siellä on tuhansia pieniä osia sen takana.
Yksi merkittävimmistä syistä, miksi Piitulainen päätti nyt siirtyä Kuopioon liittyy juuri siihen, että hän saisi olla pelkästään pelaaja.
– Se oli yksi osasyy, miksi halusin siirtyä tässä kohtaa uraani tänne. Paikat ovat hyvässä kunnossa, urheilu maistuu erittäin hyvältä ja into jääkiekkoa kohtaan on varmaan suurempi kuin koskaan.
– Tämä on paras mahdollinen muutos, niin urheilullisesti, kaupunkina kuin organisaationakin. Lapset ovat sen ikäisiä (1- ja 3-vuotiaat), että on helppo muuttaa. Vaikka ikää tulee ja lapsetkin ottavat energiaa, silti koen olevani sellaisessa tasapainossa perheen ja jääkiekon kanssa, että virtaa riittää, Piitulainen sanoo.
Piitulainen kertoo myös tehneensä päätöksen seuravalinnasta perhe edellä. Hän mainitsee lisäksi siirtoon vaikuttaneen KalPan pelitavan, johon hän lähipiirinsäkin mielestä sopii pelityylinsä ansiosta hyvin.
Viime kaudella Piitulainen viimeisteli 58 otteluun tehopisteet 13+20=33. Hän on pelannut Liiga-urallaan 710 runkosarjaottelua (128+178=306) sekä 45 pudotuspeliä (2+7). Liiga-uransa alkutaipaleella hän edusti myös SaiPaa ja Lukkoa.
LUE MYÖS:
- Podcast: Mikko Mannerilta suoraa puhetta Ruotsin vuosistaan: ”Ei olisi pitänyt lähteä”
- Iso kunnia – Leijonien tähti valittiin jättiseuran kapteeniksi!
- Pekka Jormakka paljasti podcastissa: tässä uusi osoite!
- Aleksander Barkov latasi suorat sanat Patrik Laineen tilanteesta – sitten tuli yllättävä paljastus
- NHL-legenda Barry Melrose on kuollut
- Jokerifaneilta kovaa hiillostusta – nyt puhuu Tomek Valtonen
- Jokereiden tappioputki venyy! Lukollakin tuskanhiki valuu jo niskassa
- NHL:ssä uutispommi! Anaheim ostamassa tähtensä sopimuksen ulos
- Tapparalle valtava menetys
- Paluu vanhaan seuraan? Patrik Laineelle nousi yllättävä vaihtoehto
- THF: Jokerien haaviin tarjolla nimekäs pelaaja – todellinen yllätyskortti
- IS: Nyt tuli uusi tieto Patrik Bartosakista – tähtivahdilta yllättävä ulostulo
- Urheilucast: Jokereille riitti – nyt valmistellaan radikaalia ratkaisua
- Tomek Valtonen sai tarpeekseen – Jokereissa tapahtui iso muutos!
- Jesse Joensuu näki tarpeeksi – tyrmäsi Jokereiden tähtihankinnan MTV:llä: ”Ei todellakaan ole”
- Tapparalle valtava menetys
- Urheilucastin väite: Patrik Laineen NHL-tilanne muuttui rajusti – nyt on vaikean ratkaisun paikka
- Kärpät jysäytti ison uutisen: ”Ei olisi ikinä uskonut”
- Urheilucast: NHL-pomo teki Benjamin Rautiaisen takia Tampereella jotain poikkeuksellista – nyt ei lupaa hyvää Tapparalle
- Liigan ulkomaalaisvahvistus: sopimus purettu!