Vihdoin se päivä koittaa!

Moni kiekkoihminen on odottanut kieli pitkällä torstaita – päivää, jonka tuomasta tarinasta ei ole päästy nauttimaan pariin vuoteen. Liigan pudotuspelit palaavat suomalaiseen kiekkoyhteisöön välikevään jälkeen, koronaviruspandemian keskeytettyä kauden 2019-20 ennennäkemättömällä tavalla juuri playoffsien alla.

– Fiilis on erittäin hyvä. Henkilökohtaisesti olen odottanut tätä aika kauan! Muutenkin on kevättä rinnassa – mieli on valoisa, joten eihän tämän parempaa ole, Vaasan Sportin kokeneeseen kaartiin kuuluva Ari Gröndahl hehkuttaa.

Jos runkosarjakausi olisi ollut normaali, olisi se paketoitu jo noin kuukausi sitten. Nyt jokaisen 15 liigalauman sesonki venyi poikkeuksellisen pitkälle huhtikuun puoleen väliin asti koronan keskeytettyä kautta ja sotkettua otteluohjelmaa urakalla.

– Takki ei ole silti missään nimessä tyhjä! Päinvastoin, jo päivänvalo tuo energiaa hyvinkin paljon. Olisihan se outoa, jos takki olisi nyt tyhjä. Ollaan tätä pudotuspelipaikkaa odotettu.

Liigan uusimpiin tulokkaisiin kuuluva vaasalaisjoukkue on pelannut pudotuspeleissä edellisen kerran keväällä 2016, jolloin tie tyssäsi 1. kierrokselle kahdella TPS-tappiolla. Sen jälkeen porukka on sukeltanut Liigassa viimeiseksi, mutta nyt kellossa taitaa olla taas uusi ääni.

– Pudotuspelipaikka merkkaa varmasti monelle, Vaasassa tätä ollaan odotettu. Viimeksi pudotuspelitaival kesti 48 tuntia, nyt tavoite on mennä pidemmälle – ehdittäisiinpä ottamaan koko kaupunki mukaan tähän, 31-vuotias helsinkiläislähtöinen Gröndahl tunnelmoi.

– Muutamalla kaudella aiemmin ei ole ollut mitään palaa jatkoon.

Vihdoin jatkoon

Sportin, jos jonkun kausi oli kummajaisten kummajainen. Uuteen kotihalliin pääsyä odotellut joukkue aloitti kautensa peräti yhdeksän vieraspelin rundilla, kun koronavirus piinasi Vaasaa viime syksynä kovalla kädellä. Sportin sesongin aloittanut kierros meni kuitenkin nappiin, kun pistepussiin kertyi hienot 12 pinnaa.

– Päästiin näyttämään siinä, että pystytään kaapimaan vieraspeleistä pisteitä, hymähtää pakki, jonka mukaan joukkueen peli on samalla hakenut asettumista raiteilleen.

– Peli tulee sitoutumisesta, ohipäiviin ei ole varaa tai tulee tukkaan.

– Ja päästiin kauden alun kiertueen jälkeen kotiin ja otettiin useampi tappio. Tuliko ulospuhallus vai mikä… Ehkä se on väärä sana, mutta nähtiin se, miten pelaaminen kotona poikkeaa vieraspelaamisesta.

Runkosarjan kymppi oli lopulta tasaisen vahva niin kotona kuin vieraissa. Kotiotteluissa Sport oli sarjan yhdeksänneksi ja vierasotteluissa kymmenenneksi paras.

Sport oli tasainen myös perustilastoja tuijottamalla. 123 tehtyä maalia oli toki pienimpiä lukuja kaikista, mutta vastaavasti 140 takaiskua kesti vertailun ihan kärkijoukkueisiin – esimerkiksi TPS antautui yhtä monta kertaa. Joukkueen yli- ja alivoima olivat nekin kummatkin tasaisesti alemman keskikastin tasoa.

Ja tulemana ansaittu jatkopaikka. Kotkapaitojen ja toisen suhteellisen tuoreen liigajoukkue KooKoon jatkopaikat lienee oivat näpäytykset niille, jotka eivät pidä Mestiksestä nousseita porukoita jostain ihmeen syystä liigakelpoisina?

– En ole ajatellut tuota, mutta nyt kun esille nostit, niin hyvä näpäytyshän se on. Jossain on kuultu, että tietyt seurat eivät kuulu Liigaan.

– Nyt taisi olla neljä perinteistä seuraa takana? Aika erikoista on odottaa pysyvää pudotuspelipaikkaa uusilta seuroilta. Kun antaa aikaa, niin hyviä asioita alkaa tapahtumaan.

Mainittakoon, että kesälaitumilla ovat jo HPK, Ässät, SaiPa, Jukurit ja JYP. Siis hallitseva Suomen mestari, NHL-lainoista nauttinut porilaisjoukkue ja Liigan takavuosien dynastia, parin vuoden takainen CHL-mestari JYP.

Se siitä epäilijöiden huutelusta. Toivottavasti.

Uskomaton vuoristorata

Runkosarja päättyi siis eittämättä erilaiseen, kenties yllättävään ja sitä kautta kiehtovaan tulemaan. Runkosarja, joka piti sisällään uskomattomia tapauksia. Aiemmin mainittujen ottelusiirtojen, pitkän joulukuun tauon ja huhtikuulle venyneen viimeisen kierroksen lisäksi erikoisuus oli pelaaminen tyhjille katsomoille ja joukkueiden paremmuuden ratkominen pistekeskiarvovertailulla.

– Noita asioita jäi runkosarjasta mieleen hyvin pitkälti. Kaikki ottelut olivat tunnelmaltaan aika samanlaisia. Itselle ehkä jäi myös se mieleen, että tuli 300 peliä täyteen Sportissa. Se oli Lukko-peli ja voitettiin Raumalla.

– Ei tule mieleen vastaavanlaista runkosarjaa, ja toivottavasti ei tällaista tule enää eteen. Oli niin poikkeuksellinen kuin olla ja voi, joukkueensa kanssa ajoittain absurdiin otteluruuhkaan joutunut tehojen 1+11=12 pakki huokaa.

Entäpä, mitä ajatuksia herätti Stuart Percyn 3-1-maali Kärppiä vastaan, jolla vaasalaiset sinetöivät jatkopaikkansa äskettäin?

– No tietysti sekin on mielissä! Se tuntui hyvälle.

Pistekeskiarvovertailun takia moni tuntui olevan pihalla siitä, mikä riittää mihinkin. Taannoisen Kärpät-pelin loppuhetkiä seuratessa kävi kuitenkin selväksi sportilaisten eleistä se, että heillä oli voiton merkitys tiedossa.

– Pistekeskiarvo oli varmasti ainoa mahdollinen vaihtoehto. Onhan se vähän jännä systeemi, mutta en ole jaksanut itse katsoa taulukoita. On vaikea ottaa selvää, joutuisi laskinta ottamaan käteen. On se tosi erilainen, mutta ymmärrän sen täysin, kahden playoff-pelin Gröndahl naurahtaa.

Vertailu oli peräisin joukkueiden vaihtelevista pelimääristä, jotka puolestaan olivat seurausta koronakaranteeneista.

”Opettavainen” lienee oikea sana kuvaamaan runkosarjatalvea 2020-21?

– On ilman muuta. Ite oon oppinut esimerkiksi sen, että jos aiemmin on ollut tarve päästä ennen jokaista peliä puntille tekee jonkun kyykkysarjan tai vastaavan, niin nyt on ollut niin älyttömiä peliputkia, että ei ole päässyt eikä olisi edes kannattanut päästä.

– Ja itsestä on oppinut muutenkin kaikenlaista. Onhan sen tässä tajunnut, että elämässä on muutakin kuin jääkiekko. Se on pieni asia, mutta samaan aikaan olen oppinut arvostamaan nimenomaan pieniä asioita – kuten porukkaa ja mekkalaa katsomoissa.

Haavoittuvainen Kärpät

Kun runkosarjan lopulla pelattu Kärpät-matsi tosiaan päättyi Sportin 3-1-voittoon, ei oululaislauma voi lähteä niin sanotusti soitellen sotaan. Kaiken lisäksi läpi kauden haavoittuvaiseksi osoittautunut Kärpät on ollut tien päällä pitkän aikaa, kun maanantaina ja tiistaina se vieraili Tampereella ja nyt tie veikin kodin sijasta suoraan Vaasaan.

Minkälainen ottelusarja on luvassa?

– Sen kun tietäisi!

– Meiltä on varmasti lupa odottaa kurinalaista ja tiukkaa puolustusta. Varmaan se on hyvin samanlaista kuin tuo edellisen voittopelin. Samalla yritetään pysyä hyökkäysalueella kiekossa. Helsingin tiistain reissulla ei meinattu päästä edes hyökkäysalueelle. Tulee varmasti tiukka ja erittäin mielenkiintoinen sarja.

Puolivälieräjoukkue ratkeaa poikkeuksellisesti kahden ottelun yhteistuloksella. Pelin luonne ei välttämättä muutu, vaikka kyseessä on nyt jollain tavalla korostetusti maalintekokisa.

– Ei olla asiasta puhuttu, mutta en usko meidän pelin muuttuvan. Asetelma on tietysti siten erilainen, että johtoasemassakaan ei voi päästää ylimääräisiä maaleja, Liigan runkosarjassa 386 ottelua pistein 37+57=94 pelannut Gröndahl muotoilee.

Sport saa aloittaa pudotuspelien avauskierroksen ottelusarjan kotoa Kuparisaaressa. Vaasaan nousi vasta äskettäin vanhan tilalle uusi halli.

– Se on huippuluokkaa, ylisanoja ei voi olla liikaa. On sopivan kokoinen, ja sen pystyy kyllä täyttämään katsojista. Kopit, ravintolat ja muut alueet – parempaa ei voi pyytää!

Vuosia Liigan dynastiaksi mielletyllä Kärpillä on luvassa täysi työ, jos ja kun se jatkoon haluaa.

Liigan pudotuspelien 1. kierroksen 1. osat: (kahden pelin yhteistulos)
Sport-Kärpät to klo 18.30
KooKoo-Ilves to klo 18.30

LUE MYÖS:
Eräs matemaattinen kaavio tukisi tätä: HIFK:sta Suomen mestari, Liigan suuryllättäjä finaaliin asti

Toimitus nimesi Liigan tähdistökentällisen – sarjan MVP:llä potentiaalia NHL:ään asti

Palkinnot julki: Robin Press on Liigan paras pelaaja

Leijonakonkarin joukkue sukelsi ajoittain rajusti, hurja pistetykki ei kertaakaan – tässä ovat Liigan runkosarjan TOP5-hyökkääjät

Nuupahtaneita tähtiä ja hukattuja mahdollisuuksia – tässä ovat Liigan runkosarjan FLOP5-hyökkääjät

Uskomaton vuosi pakeille – tässä ovat Liigan runkosarjan TOP5-puolustajat!

Näiden tähtien nostaminen tällaiselle listalle sattuu – tässä ovat Liigan runkosarjan FLOP5-puolustajat

Timantteja viidestä eri joukkueesta – tässä ovat Liigan runkosarjan TOP5-maalivahdit