Eräs matemaattinen kaavio tukisi tätä: HIFK:sta Suomen mestari, Liigan suuryllättäjä finaaliin asti
Kuva: Taneli Niinimäki
Erikoisen liigakauden pudotuspelit ovat ovella ja alkamassa – ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen! – torstaina. Runkosarja näytti sen, mikä on minkäkin joukkueen kunto ja iskukyky, ja mikä porukka sopii kenellekin parhaiten vastustajaksi.
Nyt on hyvä aika vielä leikitellä ja arvuutella sitä, miten pudotuspeleissä voisi käydä. Jos tulevat pelit päättyisivät, kuten joukkueiden edelliset oikeat kohtaamiset Liigan sarjapeleissä, olisi Suomen mestari HIFK. Kun kauden piristysruiske Pelicans on ollut vahvoilla sekä tulevaa puolivälierävastus TPS:ää että kaaviossa seuraavaksi tyrkyllä olevaa Lukkoa vastaan, voisi se yltää jopa finaaliin asti.
Oheiseen kaavioon on huomioitu avauskierroksen avausosiin vain varsinaisen peliajan tulos, mutta toisissa osissa mukaan laskettiin myös mahdolliset ylityöt. Lisäksi huomioimatta on jätetty HIFK:n taannoinen luovutus Kärppiä vastaan.
Jos playoffit etenisivät aiempien kohtaamisten – tuoreimmasta vanhimpaan – tavoin
1. kierros: (kahden pelin yhteismaalit) Kärpät – Sport 4-3 Ilves – KooKoo 5-4 ja Puolivälierät: (paras viidestä) Lukko – Ilves 3-1 HIFK – Kärpät 3-2 TPS – Pelicans 1-3 Tappara – KalPa 3-0 Välierät: (paras viidestä) Lukko – Pelicans 1-3 HIFK – Tappara 3-1 Pronssiottelu: (yhden pelin tulos) Lukko – Tappara 2-0 Finaali: (paras viidestä) HIFK – Pelicans 3-1LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta