Täysin käsittämätön farssi! Naisleijonien syntymässä olleen maailmanmestaruusmaalin tuomiot monella tapaa vihkoon – näin säännöt sanovat
Sunnuntai-iltana pelattu jääkiekon naisten MM-finaali jää historiankirjoihin ikuiksi ajoksi yhtenä erikoisimmista otteluista koskaan. Ensinnäkin tuossa pelissä finaaliparin muodosti ensimmäisen kerran jotkut muut maat kuin Yhdysvallat ja Kanada.
Toiseksi Naisleijonat iski kiekon jatkoerässä maaliin, heitti pelikamat ilmaan ja juhli jo kultaa – kunnes Petra Niemisen osuma hylättiin jollain ihmeen tavalla videotarkasteluiden jälkeen.
Jääkiekkomaailmassa ikuisiksi ajoiksi puheenaiheeksi jäävän tilanteen näet Yle Areenan tallenteesta kohdasta 3.07.30 alkaen.
Seuraavaa Kansainvälisen Jääkiekkoliitto IIHF:n sääntöä lukiessa osuman diskaaminen tuntuu uskomattomalta oikeusmurhalta.
”Hyökkäävän joukkueen kenttäpelaajalle, joka tahattomasti osuu maalivahtiin maalialueen ulkopuolella, kun molemmat yrittävät saada kiekkoa hallintaansa, ei tuomita rangaistusta. Jos tilanteesta tehdään maali, se hyväksytään.”
Tilanne meni monella tapaa aivan totaalisen vihkoon.
Yhdysvaltain maalivahti Alex Rigsby tuli ulos alueeltaan. Käsittämättömän tilanteen jälkeen hän sai jäähyn, eikä suinkaan hänet kolannut Jenni Hiirikoski.
”Jos maalivahti on maalialueensa ulkopuolella ja hyökkäävä kenttäpelaaja estää maalivahtia palaamasta takaisin maalialueelle tai estää maalivahtia suorittamasta torjuntaansa maalin syntyessä, maalia ei hyväksytä ja hyökkäävälle kenttäpelaajalle tuomitaan pieni rangaistus estämisestä.”
LUE AIHEESTA MYÖS:
Maailman paras pelaaja liittyi Naisleijonien tukijoihin – sometili räjähti: ”Se oli maali!”
Yhdysvaltojen leirissä kohuosuman hylkäämisessä ei mitään epäselvää: ”Sen ei olisi pitänyt olla maali”
Naisleijonien päävalmentaja halusi tehdä protestin MM-kisojen tuomarifarssista – Yle: IIHF tyrmäsi idean seinään
Kalervo Kummola jyrähti MM-finaalin kohutilanteesta – ”Eihän tämä näin voi jatkua”
Historian rumin tuomarifarssi? Somekansa raivoaa: Suomelta vietiin MM-kulta – ”Miten h**vetissä?”
Järkyttävää draamaa! Naisleijonat hävisi MM-finaalin Yhdysvalloille – Suomelta hylättiin maali jatkoajalla
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jukurien kapteeni teki uhkauksen ennen Liigan päätöskierrosta – näin kävi
- Pelit pelattu – IS: Suomen NHL-hyökkääjälle karu kohtalo
- Lähde: Jarmo Kekäläinen kaupittelee Buffalon maalivahtilupausta
- LIVESEURANTA: Liigan runkosarjan viimeinen ottelukierros – tässä ovat panokset
- Toimittajalta iso paljastus – Suomi uhkaa jäädä pois World Cupista!
- NHL:n suomalaistulokas loksautti leuat – huima video leviää!
- Kari Jalonen: huima kunnianosoitus!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- NHL paljasti: Näissä kaupungeissa World Cup 2028 pelataan
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä