Kärppien puolustaja pelikieltoon rumasta tempustaan: ”Raukkamainen lyönti”
Liigan kurinpitodelegaatio on määrännyt Kärppien tshekkipuolustaja Dominik Masinille neljän ottelun pelikiellon.
Pelikielto juontaa juurensa perjantain Liiga-otteluun, kun Kärpät kohtasi JYPin. Masin nahisteli JYPin Nathan Schnarrin kanssa. Masin löi jäässä makaavan Schnarrin pään jäähän, kun tällä ei ollut kypärää päässä. Masin heitettiin tempun jälkeen ottelusta suihkuun.
– Rangaistusharkinnan osalta kurinpitodelegaatio toteaa, että Masinin suorittama ilman kypärää olevan vastustajan pään tönäiseminen on säännössä 46.5 tarkoitettu ”cheap shot” eli raukkamainen lyönti. Delegaatio toteaa, että teolla on piittaamattomasti ja halpamaisesti vaarannettu vastustajan pelaajaa. Teko on tehty selvästi pelin katkaisun jälkeen ja myös jälkitilanteenkin ollessa jo rauhoittunut. Kurinpitodelegaatio katsoo, että oikea rangaistus teosta on neljän ottelun pelikielto, kurinpitopäätöksessä kerrotaan.
Masin kärsi pelikiellostaan jo yhden ottelun väliaikaisen pelikieltonsa aikana lauantaina. Näin ollen Masin on sivussa vielä Kärppien kolmesta seuraavasta ottelusta.
Masin, 28, siirtyi Kärppien riveihin marraskuussa ja on ehtinyt pelaamaan seurassa kahdeksan ottelua pistein 0+1.
Näet Masinin pelikieltoon johtaneen tilanteen alta tai täältä.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
