Tässä ovat ensimmäisen Liiga-viikon topit ja flopit – Helsinkiin ja Tampereelle paksu nippu risuja
Ensimmäinen otteluviikko Liigassa on taputeltu. Pelipäiviä oli vain kolme, mutta niihinkin ehti mahtua useita tarinoita niin hyvässä kuin pahassa.
Topit
1. TPS on ollut tähän mennessä itselleni kauden suurin yllättäjä. Turkulaisten peli on toiminut paremmin kuin viime kausi tai harjoituskausi antoivat syytä odottaa. Erityisen hienoa on ollut katsoa, miten Lars Bryggmanin ja Lukas Wernblomin kemiat toimivat ykkösketjussa. On mielenkiintoista nähdä, miten TPS pärjää kauden edetessä, kun muut joukkueet saavat peliään paremmin kasaan ja turkulaisten ykkösketju ei iske neljää maalia jokaisena iltana.
2. Pelicans on ollut omaan silmääni ensimmäisen viikon vakuuttavin joukkue. Pelissä on toki vielä hiomista ja toinen erä Sportia vastaan oli karmea, mutta Lahdessa voidaan hieroa käsiä yhteen tyytyväisinä. Uudet ulkomaalaishankinnat on saatu sitoutettua joukkueeseen onnistuneesti, ja keskialueen ylitykset ovat paikoitellen todella näyttäviä, vaikka ollaan vasta syyskuun alussa. Päävalmentaja Sami Kapanen on tehnyt hienoa työtä pelikaanipalven johdossa.
3. Kannattajat ympäri Suomen ansaitsevat aplodit. Tunnelma on ollut monessa kiekko-ottelussa loistava. Erityisen hienoa on ollut se, kuinka innokkaasti ja runsaslukuisesti fanit ovat lähteneet tukemaan omiaan myös vierasotteluihin.

Flopit
1. Jokereiden nimeäminen flopiksi on epäreilua, mutta teen sen silti. Monessa osoitteessa oli kohtuuttoman kovat odotukset Jokereita kohtaan, vaikka joukkueen heikkoudet ovat olleet alusta alkaen ilmiselvät. Maalivahtikaksikko on yksi sarjan heikoimmista, joukkueen viisikkopeli on lapsenkengissä ja joukkue on rakennettu epätasapainoisesti. Jo aiemmin kirjoitin, kuinka tiiviiseen ja nopeaan viisikkopeliin luottavat joukkuet syövät Jokerit elävältä. Seuraavaksi kalenteriin kannattaa merkata lokakuun 10. päivä. Tuolloin narripaidat kohtaavat Ilveksen ja jälki voi olla yhtä rumaa kuin Lukkoa vastaan.
2. Tommi Niemelän käytös Ässät-tappion jälkeen ansaitsee paksun nivaskan risuja. Niemelä on loistava valmentaja, mutta lehdistötilaisuudessa hän käyttäytyi ala-arvoisesti joskin kohteliaasti. Kiukuttelu ei sovi ammattilaissarjaan eikä päävalmentajan rooliin. Jokainen pitäköön mykkäkouluaan omassa kodissaan, jos tahtoo, mutta työpaikalla tulee käyttäytyä asiallisesti ja aikuismaisesti.
3. Vaasan Sport on onnistunut hankkimaan useita taitavia ulkomaalaisvahvistuksia. Iso kysymysmerkki on, saako päävalmentaja Lauri Mikkola muukalaislegioonansa kiinnostumaan myös puolustuspelistä? Tähän mennessä vaasalaisten puolustus on ollut Jokereiden ohella sarjan selvästi heikointa.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Tässä ovat ensimmäisen Liiga-viikon topit ja flopit – Helsinkiin ja Tampereelle paksu nippu risuja
- Pelikieltoa tulossa? Liigan kurinpito otti HIFK:n ja TPS:n pelin syyniin
- Murskatappio ajoi jokerifanit ahdinkoon: ”Ensimmäiset valmentajapotkut lähellä?”
- Jokereille murskatappio! Molemmista maalivahdeista tehtiin reikäjuustoa
- Huhumylly NHL-supertähden ympärillä kiihtyy – nyt tuli uusi paljastus
- Näkökulma: Puheet Pelicansin konkurssivaarasta ovat räikeästi liioiteltuja
- Jokerit-faneja hemmotellaan – tähtihankinta debytoi!
- Anton Lundellilta paljastus hurjista mestaruusjuhlista – suomalaistähti sairaalaan!
- KSML: JYP teki rajut tappiot – ”Kuluja on liikaa”
- Vancouver löi tiskiin jättisopimuksen – nuorelle tähdelle 75 miljoonaa dollaria
- Kärppien mestarin piti olla ykköshankinta – sai väistyä Jokereista tutun tieltä
- Urheilucast: Kova nimi on jälleen vapaana Liigassa – ”Puhelimessa on äänet päällä”
- Jokerien huippuhankinnalta suora viesti Sportin faneille: ”Tuskin missään muualla…”
- Patrik Laine: nyt tuli tieto, joka muuttaa asetelmaa
- Juhamatti Aaltonen latasi MTV:llä – tässä Liigan musta hevonen: ”En olisi yllättynyt, vaikka olisivat kärkinelikossa”
- Urheilucast: Jokerit heitti verkot vesille – kiikarit NHL:ssä!
- Yle: Ismo Lehkonen nosti Patrik Laineelle yhden vaihtoehdon ylitse muiden
- Tappara voi menettää timanttinsa – NHL:stä tuli tyly viesti
- Viime hetken vahvistus Liigaan – ex-Kärppä tekee paluun!
- Liigan kausiennakko – sijat 1-4: Runkosarjan voittaja tulee Tampereelta