IS: Nyt puhuu Sami Niku
JYPin tähtipuolustaja Sami Niku siirtyi maanantaina kohujen saattelemana Tampereen Ilvekseen.
Nikun ja JYPin välinen eripura alkoi 12. tammikuuta, kun JYPin päävalmentaja Mikko Heiskanen penkitti 27-vuotiaan kärkimiehensä HIFK-pelin viimeisessä erässä. Niku poistui hyllytyksen jälkeen pukukoppiin.
Seuraavana päivänä Heiskanen lähetti Nikulle viestin, ettei tämän tarvitse tulla Jukurit-otteluun. Niku oli siitä lähtien sivussa JYPin toiminnasta.
– En olisi ennen kautta uskonut, että tällaiseen ratkaisuun päädytään. Enkä olisi tätä halunnut. Mutta tästä eteenpäin mietin vain tulevaa, Niku kommentoi tapausta Ilta-Sanomille.
– On tämä toki helpotus, että tämän koko homman saa nyt pakettiin, hän jatkoi.
Jyväskylästä kotoisin oleva JYP-kasvatti Niku vakuuttaa, ettei hänen välinsä JYPin nykyiseen valmennukseen ole täysin menneet.
– Saimme käytyä asiat läpi. Kaunaa ei jäänyt, Niku sanoo.
Huhujen mukaan Nikulle olisi ollut ottajia Liigan kärkiseurojen lisäksi Ruotsista ja Sveitsistä. Sopimuksen purkuun aloite lähti JYPin urheilujohtajan Mikko Viitasen Iltalehdelle antamien kommenttien mukaan Nikusta itsestään.
– Perheen kanssa puhuimme, että haluaisimme jäädä Suomeen loppukaudeksi. Ilves osoitti kiinnostusta, ja olin kuullut seurasta paljon hyvää, Niku kertoo.
Niku on pelannut Liigassa ainoastaan JYPin väreissä. NHL:ssä hän on edustanut Winnipeg Jetsiä ja Montreal Canadiensia. NHL-otteluita hänelle on kertynyt 67.
Niku on ollut 37 (11+26) tehopisteellään kuluvan kauden tehokkain puolustaja Liigassa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kavala offer sheet -tarjous julki NHL:ssä – ”Likainen temppu”
- Patrik Laineen ympärillä paljastui uusi NHL-käänne
- Nyt se varmistui – tässä on Edmontonin uusi ykkösvahti NHL:ssä!
- Jättitaakka pois – Edmonton rysäytti ison kaupan NHL:ssä!
- Nyt jysähti – Leijonien MM-kultasankari siirtyy NHL:n huippuseuraan!
- Jymykäänne: Carolinalle karmea isku – NHL-tähti loikkasi vihollisen leiriin
- Kasperi Kapasen NHL-osoite on nyt selvillä – palkka tuplaantui!
- Tässä NHL:n vapaiden markkinoiden merkittävimmät sopimukset
- NHL:n tähtivahti vaihtaa seuraa – Sergei Bobrovski allekirjoitti jättidiilin
- Matias Maccelli: uusi NHL-seura löytyi nopeasti
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- NHL:ssä jysähti jättikauppa – Vegas Golden Knights myi kovimman maalitykkinsä!
- Leijonien tehopuolustajalle tyly uutinen – lähtopassit SHL:ssä: ”Emme näe käyttöä”
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu