Oho! IL: MM-kisoissa kiellettiin fanituotteen vienti katsomoon: ”Ylemmältä johdolta on tullut tieto”
Iltalehti uutisoi tapauksesta, jossa viideltä suomalaisfanilta kiellettiin fanituotteen vienti Nokia Arenaan.
MM-kisoja Pohjois-Pohjanmaalta katsomaan saapunut viiden hengen suomalaisporukka sai Tampereella kaupungilla sijainneesta MM-kisojen yhteistyökumppanin pisteestä vaahtokädet, jotka ovat hyvinkin yleinen näky jääkiekko-otteluiden katsomoissa. Yllättäen Nokia Arenan järjestyksenvalvojat kuitenkin ilmoittivat, että vaahtokäsiä ei saa viedä katsomoon. Sen tarkempia perusteluita suomalaisporukka ei tilanteessa saanut.
Porukkaan kuuluneet henkilöt olivat tilanteesta luonnollisesti hyvin pöyristyneitä.
– Ei me näillä huitomaan oltaisi ruvettu.
– On se outoa.
– Ei ollut tällainen tarkoitus, että joudumme jättämään ne pois.
Järjestyksenvalvojat olivat hyvin niukkasanaisia liittyen siihen, miksi vaahtokäsien vienti areenaan ei ole sallittua.
– Ylemmältä johdolta on tullut tällainen tieto, yksi järjestyksenvalvoja oli sanonut.
LUE MYÖS:
- HIFK-kapteeni oltiin lähellä kaupata kesken mestaruuskauden – ”Jokerit tarjosi tuplapalkkaa”
- NHL:ää ilmaiseksi tv:ssä – nämä huippuottelut katsottavissa lokakuussa
- Mestis-seura haluaa tosissaan Liigaan – haussa uhkapeliyhtiö: ”Poikkeuksellisen hyvä yhdistelmä”
- NHL-supertähti karkaa Jarmo Kekäläiseltä? – ”Jos olisin hän, kokeilisin onneani siellä”
- Oilersin oma legenda näki, kenet seura palkkasi – ”Olen shokissa”
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Supertähti kaupattiin NHL:ssä – omistaja latasi suoran syytöksen
- Matias Maccellilta tulikuuma debyytti uudessa seurassa – yhteispeli superteinin kanssa toimii
- HIFK: tähtihankinta sivuun
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”