IL: SaiPasta nostettiin esiin suoria näkemyksiä – nyt vastaa seurapomo: ”En ymmärrä ollenkaan”
SaiPan kuluva kausi on ollut erittäin surkea. Joukkue löytyy Liigan jumbopaikalta, kun se on kerännyt 44 ottelustaan 39 pistettä. Pudotuspelipaikkaan sillä on jo matkaa 22 pistettä ja sijaan 14 sen takamatka on myöskin jo 16 pistettä.
Tällä hetkellä SaiPa tarpoo seitsemän tappion putkessa. Tämän viikon 0-5-tappio Ilvekselle sekä 2-8-löylytys Kärpille nostivat myöskin esiin paljon mielipiteitä siitä, että SaiPa ei kuuluisi Liiga-tasolle.
– Selkeästi ei olla onnistuttu. Tulokset eivät valehtele. Emme ole olleet tarpeeksi hyviä, ja olemme auttamatta viimeisenä, SaiPan toimitusjohtaja Jussi Markkanen kommentoi seuran tilannetta Iltalehden haastattelussa.
Markkanen osasi luetella muutamia syitä siihen, miksi SaiPan kausi on ollut niin hankala.
– Vaikea paketoida, mutta lähtökohtaisesti jo se, että meidän viime kauden ykkössentteri, joka oli meillä hyvin edullisella sopimuksella, lähti Pohjois-Amerikkaan (Ville Petman). Toinen kärkipelaaja, myös hyvin edullisella sopimuksella, Nuutti Viitasalo oli pois jouluun saakka. Heidän korvaaminen oli taloudellisesti täysin mahdoton juttu.
– Siinä mielessä oltiin takamatkalla, vaikka itse tietysti uskottiin, että meidän pelaajamateriaali on aivan riittävä siihen, että pystytään kamppailemaan tässä sarjassa. Alku oli erittäin huono, tuli valmentajan vaihto ja kaikki. Hetkellisesti on pelattu hyvää lätkää, mutta viime kädessä ne voittavat asiat ovat puuttuneet koko kauden. Ollaan hävitty pelejä, joita on hallittu, ja välillä ollaan oltu ihan jaloissa.
Vaikka tulosta ei ole tullut ja vaikka lunta on tullut urakalla tupaan varsinkin viime aikoina, ei Markkasen mukaan SaiPa ole missään nimessä luovuttanut.
– On turha vetää yhden tai kahden pelin perusteella sellaista johtopäätöstä, mutta näissä kahdessa pelissä emme olleet sillä tasolla, mitä jääkiekko tässä liigassa vaatii. Se vaatimustaso on tosi kova. Sitä edellisissä peleissä en nähnyt sellaista ongelmaa. Ehkä pieni lama tuli siitä, kun ainakin mustakeltaisin lasein hävittiin turhaan Porissa. Sen jälkeen on pelattu pari huonoa peliä.
Markkaselta tiedusteltiin myöskin, miten hän kommentoi sosiaalisessa mediassa levinneitä puheita siitä, että SaiPa ei kuulu Liigaan.
– En ymmärrä ollenkaan. On vaikeita jaksoja, ja joskus voi hävitä reilustikin, mutta täällä on intohimoisesti seuraan suhtautuvia ihmisiä ja hieno yhteisö, jonka eteen tekee valtava määrä ihmisiä töitä. Taustalla on mahtava junioriorganisaatio. En näe mitään syytä, etteikö SaiPa tulevaisuudessa olisi taas entistä vahvempi.
– Jokaisella on vuorollaan vaikeaa. Pienempien seurojen tarina on sellainen, että joskus tulee niitä huonoja vuosia, ja silloin me olemme viimeisten joukossa. Jos vaikka Tapparalla on huono vuosi, niin se ei välttämättä ole viimeinen.
– Eikä tästä kauaa ole, kun SaiPa oli neljäntenä (kausi 2013-14). Täällä tehdään tosi systemaattisesti töitä, että noustaan pelaamaan voittavaa jääkiekkoa. Vaikka se ei tuloksellisesti siltä näytä, niin ei se kovin kaukana ole, Markkanen summaa.
LUE MYÖS:
- IS: Jori Lehterä avasi HIFK-lähtönsä taustoja – yksi asia jäi kaivelemaan
- HIFK-kapteeni oltiin lähellä kaupata kesken mestaruuskauden – ”Jokerit tarjosi tuplapalkkaa”
- NHL:ää ilmaiseksi tv:ssä – nämä huippuottelut katsottavissa lokakuussa
- Mestis-seura haluaa tosissaan Liigaan – haussa uhkapeliyhtiö: ”Poikkeuksellisen hyvä yhdistelmä”
- NHL-supertähti karkaa Jarmo Kekäläiseltä? – ”Jos olisin hän, kokeilisin onneani siellä”
- Oilersin oma legenda näki, kenet seura palkkasi – ”Olen shokissa”
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Supertähti kaupattiin NHL:ssä – omistaja latasi suoran syytöksen
- Matias Maccellilta tulikuuma debyytti uudessa seurassa – yhteispeli superteinin kanssa toimii
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”