Mikael Granlundista jälleen MM-sankari – Suomelle historiallinen MM-kulta dramaattisten vaiheiden jälkeen
Kuva: Pasi Mennander/Suomen Jääkiekkoliitto
Suomalaisilla on MM-kotikisoista kiperiä muistoja, mutta nyt tuli vihdoin täysosuma. Leijonat on voittanut Suomelle MM-kultaa!
Loppuottelu tarjosi yleisölle jännitystä koko rahan edestä. Kanada mursi Suomen alivoimataian toisen erän alussa Dylan Cozensin 1-0-johtomaalilla.
Kolmas erä oli kuitenkin Leijonien. Kanada jäähyili kolme rangaistusta reilun neljän minuutin sisään ja Mikael Granlund rankaisi 1-1-tasoituksella.
Chris Driedger loukkaantui pyrkiessään venymään kiekon tielle, joten Logan Thompsonin loukattua itsensä jo aiemmin turnauksen aikana maalin suulle luisteli Frölunda HC:n Matt Tomkins. Kun Granlund iski napakalla rannelaukauksella toisen maalinsa ja Joel Armia räväytti yläpeltiin hyökkäyspään aloituksen jälkitilanteensa, oli Nokia Areenalla käynnissä karnevaalitunnelma.
Draama ei jäänyt tähän. Kanada kavensi ilman maalivahtia 3-2:een kyseenalaisella tavalla, kun hieman ennen Zack Whitecloudin maaliin johtanutta laukausta suomalaispakki taklattiin tolppaan poikittaisella maalilla niin, että tolppa siirtyi hieman sijoiltaan. Tilanne tarkistettiin videolta, mutta osuma hyväksyttiin.
Kanada osui vielä toistamiseen ilman maalivahtia, ja niin ratkaisua haettiin jatkoajalta. Jäähyily nousi isoon osaan myös kolmella kolmea vastaan, kun Thomas Chabot’n kampitusjäähyn aikana tuli voittomaali.
Granlund oli avainasemassa myös jatkoaikaosumassa, sillä Miken poikittaissyöttö löysi Sakari Mannisen, joka laukoi sydämensä kyllyydestä. Kiekko livahti Tomkinsin kainalosta sisään ja koko kiekkokansa yleisön joukossa ollut Sanna Marin mukaan lukien räjähti valtaisaan huutoon.
MM-kulta on Suomen neljäs. Valtteri Filppula nousi maailmanmestaruuden myötä ensimmäisenä suomalaisena kolmen kullan kerhoon, sillä konkarisentteri on nyt voittanut sekä Stanley Cupin, olympiakultaa että MM-kultaa. Kotikisoissa Leijonat ei ole aiemmin kultajuhlia käynnistänyt.
LUE MYÖS:
- Mitä Leijonien vaihtoaitiossa tapahtui ennen ratkaisumaalia? Jukka Jaloselta huikea paljastus
- Tässä fiilisteltävää loppuiäksi – katso Leijonien kultajuhliin päättynyt MM-finaali videoina
- Leijonien MM-kultajuhlien aikataulut selvillä – mukana huippunimekkäitä artisteja
- Leijonamestari sai parhaan mahdollisen synttärilahjan – hyökkääjältä kova arvio kesken jatkoerän
- Leijonakonkari kertoi C Morelle – maajoukkueura tuli todennäköisesti päätökseen
- C Morella iso paljastus Sakari Mannisen voittomaalista: ”Päätti tossa erätauolla…”
- Nämä pelaajat voittivat uransa toisen maailmanmestaruuden ja tekivät suomalaista jääkiekkohistoriaa
- Olli Jokinen hehkutti Jukka Jalosta C Morella: ”Kun Jukka sanoo, että hypätään sillalta alas…”
- Näkökulma: Joko NHL-portit alkavat aueta? Mitä muuta Jukka Jaloselta voidaan enää vaatia?
- Leijonat vahvasti edustettuna – tässä MM-turnauksen tähdistökentällinen
- Valtteri Filppula teki sen! Leijonakonkari nousi ensimmäisenä suomalaisena uskomattomaan joukkoon
- Mikael Granlundista jälleen MM-sankari – Suomelle historiallinen MM-kulta!
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HIFK pelasi kovaa peliä kulisseissa – KalPan ykköstähti joutuu sivuun!
- Teemu Lepaus: osoite vaihtuu – nyt Liiga-seurat puhelimet kouraan!
- Pistetykki lähdössä – Otto Kivenmäestä jysähti iso huhu!
- Tappara: yli 500 NHL-ottelun mies löysi uuden seuran!
- Connor McDavid avoimena Edmontonin tilanteesta: ”Tämä on kuin tyynysotaa”
- HIFK:n entinen pistetykki ongelmissa – pidätettiin!
- Ruotsalaislehti: SHL-sentteri lähellä siirtoa Liigaan
- NHL:ssä ruma tappelu – joukkuekaveri itki, kommentaattori voivotteli
- Ässien Jarno Pikkarainen myöntää: ”Kiekko on pomppinut meille”
- Ilveksen entinen maalitykki vapaille markkinoille!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt