Ei turhaa nöyristelyä! Kärppien puolustajatähti korostaa vahvaa suorittamistaan: ”Luotan peliälyyni”
Kuva: Juha Tamminen
Kärppä-legenda Lasse Kukkosen jättäessä Liiga-kaukalot on oululaisjoukkueen puolustuksen kokenein pelaaja tulevalla sesongilla kanadalainen Shaun Heshka.
Jo viidennen kautensa oulalaisjoukkueessa aloittava Heshka korostaa kuitenkin, ettei kanna suurta vastuuta yksin.
– Aika iso soihtu kannettavaksi! Ei Lassea voi korvata. Hän on ollut täällä pitkään ja hän merkitsee paljon joukkueelle ja yhteisölle. En todellakaan lähde korvaamaan häntä. Meillä on muita vanhempia kavereita myös: Spede (Mika Pyörälä), Jussi (Jokinen) ja Pulju (Jesse Puljujärvi). Vaikka hän ei vanha olekaan, niin tällä kaudella hän on johtajiamme myös, Heshka korostaa Liigan nettisivulla.
Liiga-mestaruutta Kärppien (2018) lisäksi kertaalleen myös Ässissä (2013) juhlineen Heshkan aikana oululaiset ovat olleet kahdesti finaaleissa ja voittaneet runkosarjan peräti kolmesti peräkkäin. Heshka on suorittanut roolissaan vuodesta toiseen kovalla tasolla ja asiaan löytyy syynsä.
– Kaikki lähtee luottamuksesta. Olen tuntenut ”Mamban” (päävalmentaja Mikko Manner) siitä asti, kun tulin tänne. Hän on luottanut minun johtajuuteeni ja antanut isoa roolia. Olen täyttänyt sen varsinkin pudotuspeleissä. Luottamus on kasvanut, Heshka korostaa ja jatkaa:
– Minun ja valmennusjohdon välillä on luottamus, että pelaan tietyllä tavalla ja he luottavat siihen. Luottamuksen taso on kova. Kun ikää on tullut, on vaikeampaa pysyä nuorempien kaverien vauhdissa, koska peli muuttuu nopeasti. Luotan peliälyyni, että en joudu tilanteista ulos. Tähän asti on mennyt hyvin.
Kärpät kohtaa torstaina Liiga-kauden avausottelussa Hämeenlinnassa HPK:n.
LUE MYÖS:
- NHL-sääntöuudistus kuumentaa kansaa: ”Tämä on todella typerää”
- Columbuksen NHL-tähti löi rahoiksi – yli 80 miljoonan dollarin jättidiili julki
- Tappara-lupauksen kohtalo NHL:ssä selvisi
- NHL:ssä jysähti taas jättisopimus – viiden maalin miehelle yli 20 miljoonaa dollaria
- IS: Jori Lehterä avasi HIFK-lähtönsä taustoja – yksi asia jäi kaivelemaan
- HIFK-kapteeni oltiin lähellä kaupata kesken mestaruuskauden – ”Jokerit tarjosi tuplapalkkaa”
- NHL:ää ilmaiseksi tv:ssä – nämä huippuottelut katsottavissa lokakuussa
- Mestis-seura haluaa tosissaan Liigaan – haussa uhkapeliyhtiö: ”Poikkeuksellisen hyvä yhdistelmä”
- NHL-supertähti karkaa Jarmo Kekäläiseltä? – ”Jos olisin hän, kokeilisin onneani siellä”
- Oilersin oma legenda näki, kenet seura palkkasi – ”Olen shokissa”
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”