Ohhoh! TPS-lupauksen temppu ei miellyttänyt valmentajaa – ”MITÄ V****A?!?”
Lupaava TPS-puolustaja Eemil Viro debytoi Liigassa päättyneellä kaudella.
Viro pääsi irti turkulaisryhmän kotipelissä 26.lokakuuta SaiPaa vastaan, jossa tuloksena oli 2-3-kotitappio. TPS:n kausi sujui tuolloin muutenkin erittäin heikosti, sillä ennen pakkilahjakkuuden debyyttiä joukkue oli voittanut vain yhden pelin yhdeksästä ja muutaman ottelun kuluttua joukkueen päävalmentaja Kalle Kaskinen saikin väistyä Marko Virtasen tieltä.
Viro ei omien sanojensa mukaan kokenut Liigaan tuloaan sekavasta tilanteesta huolimatta kuitenkaan vaikeaksi.
– Siihen oli ehkä jopa helpompi tulla, kun joukkueen tilanne oli mikä oli. Valmentajat sanoivatkin, että minun pitäis unohtaa kaikki ylimääräinen ja vain pelata, kuten pelasin A-junnuissa. He painottivat sanoivat, että ensimmäisenä minun pitää näyttää muille pelaajille, että osaan pelata, Viro kertoo TPS:n nettisivulla.
Kauden mittaan Virolta ei puuttunut kaukalossa itseluottamusta. Välillä tilanteet eivät sujuneet aivan piirustusten mukaan, kuten esimerkiksi eräs tapaus vuodenvaihteen vieraspelissä Ilvestä vastaan.
– Heitin ensin siniviivalla ihan hyvän harhautuksen, mutta terät lähtivät alta, kaaduin ja menetin kiekon, joten Ilves käänsi siitä vastaiskun kahdella yhtä vastaan. Ilveksen kaveri onneksi ampui tyhjistä ylärimaan. Kun pääsin penkille, niin Marko (päävalmentaja Virtanen) huutaa, että ”MITÄ V****A?!?” ja sen jälkeen mietin, että ehkä on parempi ottaa vähän rauhallisemmin, etten innostu taas liikaa, Viro muistelee tapahtunutta nyt jo naureskellen.
Avauskaudellaan Viro pelasi yhteensä 29 Liiga-ottelua summaten niissä 3 (0+3) tehopistettä.
LUE MYÖS:
- Columbuksen NHL-tähti löi rahoiksi – yli 80 miljoonan dollarin jättidiili julki
- Tappara-lupauksen kohtalo NHL:ssä selvisi
- NHL:ssä jysähti taas jättisopimus – viiden maalin miehelle yli 20 miljoonaa dollaria
- IS: Jori Lehterä avasi HIFK-lähtönsä taustoja – yksi asia jäi kaivelemaan
- HIFK-kapteeni oltiin lähellä kaupata kesken mestaruuskauden – ”Jokerit tarjosi tuplapalkkaa”
- NHL:ää ilmaiseksi tv:ssä – nämä huippuottelut katsottavissa lokakuussa
- Mestis-seura haluaa tosissaan Liigaan – haussa uhkapeliyhtiö: ”Poikkeuksellisen hyvä yhdistelmä”
- NHL-supertähti karkaa Jarmo Kekäläiseltä? – ”Jos olisin hän, kokeilisin onneani siellä”
- Oilersin oma legenda näki, kenet seura palkkasi – ”Olen shokissa”
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”