Liigajoukkue riehuu pelaajamarkkinoilla – alakerrassa nyt kummatkin viime kauden Nuorten SM-liigan All Star -kentällisen pakit

Mikkelin Jukurit tiedotti nettisivuillaan, että joukkue on solminut 2+1-vuotisen sopimuksen puolustaja Jaakko Haartin, 20, kanssa. Pelaaja valittiin viime kaudella Nuorten SM-liigan parhaaksi puolustajaksi.
Erikoista Haartissa ja Jukureissa on se, että pelaaja valittiin sarjan All Star -kentälliseen Jukureihin jo kesällä siirtyneen Axel Rindellin kanssa.
Oikea käsi alhaalla pelaava Haarti on espoolaisen kiekkokoulun kasvatti, ja hän on voittanut urallaan jo verrattain paljon. Pakilla on mitaleita jokaisesta juniori-ikäluokasta Blues-ajoilta.
– Jukurit oli vahvasti Jaakko Haartin perässä jo viime keväänä. Nyt osui hetki kohdalleen ja odotamme pelaajan pelaavan tällä kaudella sekä Jukurien A-nuorten että liigajoukkueen otteluita, Jukurien urheilujohtaja Jukka Holtari sanoi.
– Pelaaja on kärsinyt pienistä kolhuista tänä syksynä, mutta hän on toipunut odotetussa tahdissa ja odotamme hänen olevan pelikuntoinen aivan lähiaikoina.
Haarti on ollut melkoinen kiekkokiertolainen viime aikoina. Hän liittyi nimittäin kesällä Pelicansin harjoitusvahvuuteen vain toviksi. Pelaaja kertoi lahtelaisjoukkueen nettisivuilla, että hänen aikeissaan oli siirtyminen Yhdysvaltojen yliopistoliiga NCAA:han. Suunnitelmiin tuli muutos muutaman rapakon takana vietetyn viikon jälkeen.
– Tein koulun eteen paljon hommia, jotta paikka yliopistoliigassa aukeaisi. Itselleni tuli kuitenkin yllätyksenä, kuinka ratkaisevassa roolissa koulumenestys on yliopistoliigassa myös jääkiekon suhteen, Haarti kertoi kesällä.
– Mikäli kursseja ei pääse läpi, niin silloin ei pääse pelaamaan ja niin edelleen. Tiedän, että jos haluan satsata jääkiekkoon, niin minun pitää laittaa siihen kaikki panokset.
Pelicansin ja pakin tiet erkanivat nopeasti. 20-vuotias pakki ei ole vielä miesten pelejä pelannut, ja tällä kaudella otteluita on kertynyt Kiekko-Espoon nuorissa vain neljä kappaletta.
LUE ALKUVIIKON SIIRTOJUTUISTA MYÖS:
”Pääsi nopeasti juoneen kiinni” – liigajoukkue jatkoi lainamiehen pestiä, pirteästi esiintynyt ulkomaalaisvahvistus lähtee
Heikon alkukauden pelanneelle kaksinkertaiselle suomenmestarille monoa Sveitsistä!
Joukkue vaihtuu – Suomessa pelannut todella eksoottisen kiekkomaan pelaaja jatkaa kiertolaiselämää
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- The Athletic: Carter Hart palaa NHL:ään – saa tällaisen sopimuksen!
- Olli Jokisen HIFK syvissä vesissä – kylmää kyytiä jälleen!
- NHL:ssä jysähti jättidiili!
- HS: Liiga-seura jätti kertomatta oleellisen – tähtihankinta saattaa lähteä yllättäen!
- HIFK:n lauantain kokoonpanossa karu tilanne
- Ukko-Pekka Luukkosesta kajahti huonoja uutisia
- Oho! NHL-toimittajalta herkullinen spekulaatio ennätysdiilistä kieltäytyneestä Kirill Kaprizovista
- Raipen SaiPan maalivahdilta karmea moka
- Lähes 300 NHL-ottelua pelannut Kanadan MM-kultapelaaja SM-liigaan!
- Marc-André Fleury lopettaakin uransa Pittsburghissa
- Urheilucast: Nuori Liiga-tähti yritetään ryövätä rahakkaalla tarjouksella – TPS, HIFK ja Ilves apajilla!
- Paljon nimiä vapailla markkinoilla – näillä Liiga-pelaajilla ei ole sopimusta ensi kaudelle
- Kovin tutkapari löytyy Savosta! Tässä ovat Liigan TOP 5 -hyökkääjät
- Lähde: CHL-mestari lähtee JYPistä – uusi seura selvillä!
- Ville Pokka löysi uuden joukkueen!
- Kärpät-vahti: uusi seura!
- Toimittaja: Leijonat-puolustaja etsii pelipaikkaa Liigasta
- NHL-järkäle paljasti: haluaa siirtyä Edmonton Oilersiin!
- MTV: Agentti teki ison paljastuksen Leo Komarovista – tämä on kärkivaihtoehto!
- Liiga-seura kerää rahaa superhankintaan: tähtäimessä lähes 300 NHL-ottelun mies!