”Kehityskäyrät ovat hyvät” – Liigaan aikoinaan kovin odotuksin tullut tähti takoi huimia pisteitä, floppasi nyt KHL:ssä urakalla ja sai monoa
Kuva: Juha Tamminen
Jutun arkistokuvassa oleva kanadalaisitalialainen pakki Mathew Maione ihastutti Liigassa ja KalPassa kaudella 2017-18. Hän iski tuolloin runkosarjan 60 ottelussa tehot 15+24=39 (+17), kuusi pudotuspeliä toivat tehot 2+4=6 (-6). Päälle kuudessa CHL-pelissä Maione takoi tehot 1+6=7.
Pelaaja siirtyi sittemmin KHL:ään. Viime kaudella hän edusti latvialaista Dinamo Riikaa ollen taas tehokas. Runkosarjan 58 ottelussa saldo oli 11+35=46 (-12). Tällä kaudella liito kuitenkin tyssäsi kuin seinään.
Maione pelasi kiinalaisen Kunlun Red Starin takalinjoilla 16 ottelua pistein 0+3=3. Tehotilasto painui viisi astetta pakkaselle ja lauantaina pelaaja sai monoa.
– Maione ja Alex Lavoie lähestyvät parasta peli-ikää, eivätkä he ole ihan nuoria. Ne olivat ne speksit, millä haimme ja saimme, mitä halusimme. Meillä on tosi iso luotto on heihin, että he pystyvät auttamaan meitä. He olivat molemmat seurannassa pitkin talvea, eikä heitä ole ihan puskista haettu. Kehityskäyrät ovat hyvät, kaikki pitäisi olla kunnossa, KalPan kakkosluotsi Marko Tuomainen sanoi SuomiKiekolle heinäkuussa 2017.
Nyt ainakin Maionen kehityskäyrässä on tapahtunut outoja muutoksia. Hänellä olisi silti eittämättä käyttöä Liigassa. Esimerkiksi lahtelaisjoukkue Pelicans menetti maajoukkuepakki Casimir Jürgensin koko loppukaudeksi loukkaantumisen takia.
Toisaalta…
– Hän vain nautti elämästä ja vietti enemmän aikaa hierontapöydällä kuin kuntosalilla. Se jätkä oli vitsi, Kunlunista kerrottiin Iltalehdelle äskettäin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ruotsalaislehti: SHL-sentteri lähellä siirtoa Liigaan
- NHL:ssä ruma tappelu – joukkuekaveri itki, kommentaattori voivotteli
- Ässien Jarno Pikkarainen myöntää: ”Kiekko on pomppinut meille”
- Ilveksen entinen maalitykki vapaille markkinoille!
- Jyrki Aholta yllätysresepti Kiekko-Espoon kohtalon otteluun: “Tanssitaan vaikka humppaa bussissa”
- Huimaa draamaa Liigan pudotuspeleissä! Yhdellä seuralla jo selkä seinää vasten
- Ahneus iski! Toronto valmis kauppaamaan NHL-tähtensä
- KalPalle iso takaisku – Hugo Gallet pelikieltoon
- Nathan MacKinnonista tyly paljastus – Joonas Donskoi: ”Ei ollut helppoa”
- Leijonille surkea uutinen NHL:stä – Florida-tähti loukkaantui
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!