Tähtipuolustajalta tyly ilmoitus NHL:ssä – lähtee vapaille markkinoille
Anaheim Ducksin siirtotakarajan huippuhankinta John Carlsonin ura seurassa jää lyhyeksi. Carlsonin leiri on ilmoittanut Ducksille puolustajan aikovan mittauttaa arvonsa NHL:n kesän vapailla markkinoilla.
Anaheim hankki Carlsonin maaliskuun siirtotakarajalla Washington Capitalsista kovalla hinnalla. Ducks luopui kaupassa ensimmäisen kierroksen varausvuorostaan saadakseen riveihinsä yhden NHL kokeneimmista tehopuolustajista.
36-vuotias yhdysvaltalainen ehti tehdä välittömän vaikutuksen Kaliforniassa. Carlson iski runkosarjan lopun 16 ottelussa puolustajalle komeat tehot 4+10=14 ja jatkoi tehokkaana myös pudotuspeleissä keräten 12 ottelussa kuusi syöttöpistettä.
Pohjoisamerikkalaislähteiden mukaan Carlsonin päätöksen taustalla ovat perhesyyt. Veteraanipuolustaja haluaa palata takaisin NHL:n itäiseen konferenssiin, jossa hän on viettänyt lähes koko uransa edustaen Capitalsia.
Carlson kuuluu Capitalsin seurahistorian merkittävimpiin pelaajiin. Hän pelasi Washingtonissa lähes 17 kauden ajan ja oli voittamassa seuralle sen historian toistaiseksi ainoaa Stanley Cupin mestaruutta vuonna 2018.
Myös henkilökohtaiset tilastot ovat vakuuttavaa luettavaa. Carlson on pelannut NHL:ssä yhteensä 1 159 runkosarjaottelua ja takonut niissä huipputehot 170+615=785.
Veteraani osoitti päättyneellä kaudella olevansa edelleen huippukunnossa kerättyään 71 ottelussa yhteensä 60 tehopistettä.
Carlson tienasi päättyneestä sopimuksestaan kahdeksan miljoonaa dollaria kaudessa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Marski Cup 2026: Live Stream, ottelut, tulokset, liput
- Tässä on Jokerien kapteeni Liigan paluukaudella: ”Kunnia-asia”
- Lähde: Dallasista sivuun joutunut suomalaishyökkääjä yhdistettiin uuteen seuraan – sopimus lähellä
- Kasimir Kaskisuo: uusi joukkue selvillä
- Eemil Vinni siirtyy Pohjois-Amerikkaan
- Jokereihin huhuttu SHL-tähti teki ratkaisunsa – latasi rajun kommentin Liigasta
- Valeri Nitšuškin tyrmää sitkeän väitteen Nathan MacKinnionista – ”Se on myytti”
- Pohjois-Amerikasta tipahti herkullinen spekulaatio Patrik Laineesta
- Carolinan mestaripakki yhä vailla sopimusta – treidi tulossa? ”Kannattaa pitää silmällä”
- NHL-pomolta mystinen vihjaus – Patrik Laine seuraava hankinta?
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- NHL-pomolta mystinen vihjaus – Patrik Laine seuraava hankinta?
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- Leevi Selänne löysi uuden seuran!
- Näin Jokereiden Liiga-joukkue rakennettiin – kaksi ominaisuutta korostui pelaajahankinnoissa
- Entinen Liiga-kapteeni löysi uuden pelipaikan – tässä ensi kauden osoite