Liigan finaalien tähdistökentät: Kärpät – HPK
Kuva: Juha Tamminen
Liiga kausi on kokonaisuudessaan pelattu. Finaaleihin tänä keväänä ylsivät Kärpät ja HPK. Joukkueiden tasainen sääntö venyi aina seitsemännen pelin jatkoajalle asti, jolloin hämeenlinnalaiset kruunattiin Liigan mestareiksi.
SuomiKiekko-sivusto perkasi finaalisarjan läpi ja kokosi kummankin joukkueen pelaajista tähdistökentällisen.
Kärpät – HPK
Maalivahti: Emil Larmi, HPK Kumpikin Liiga-finaalien maalivahdeista pelasi huikean kevään ja ansaitsee tunnustusta. Loppujen lopuksi Emil Larmi oli kaksikosta kuitenkin voittava vahti, kun taas Veini Vehviläinen varmasti haluaisi yrittää uudelleen hieman heppoista mestaruuden ratkaissutta laukausta. Vasen puolustaja: Niklas Friman, HPK Niklas Friman ei finaaleissa tehopisteillä juhlinut, kuten ei muutkaan puolustajat. Hän onnistui pitämään kuitenkin oman päänsä puhtaana, eikä Kärpät saanut aikaan koko finaalisarjassa kuin kaksi maalia Frimanin ollessa jäällä. Oikea puolustaja: Jani Hakanpää, Kärpät NHL:ään ensi kaudeksi lähtevä Jani Hakanpää oli kovan kuormituksen alla finaaleissa. Lisäksi jykeväotteinen puolustaja oli pisteiden valossa parhaita puolustajia ja teki finaaleissa tehot 1+2. Vasen laitahyökkääjä: Jasper Lindsten, Kärpät Finaalisarja oli tiukkaa vääntämistä, eikä moni tähtipelaaja saanut itsestään tehoissa parasta irti. Jasper Lindsten sen sijaan nousi uudelle tasolle. Kovasti töitä tekevä hyökkääjä paukutti finaaleissa kolme maalia. Keskushyökkääjä: Nicklas Lasu, Kärpät Ruotsalaishyökkääjä Nicklas Lasu oli Kärppien vahvin pelintekijä finaalisarjassa. Kemiat Lindstenin kanssa olivat erityisesti kunnossa, ja kokenut sentteri merkkautti finaaleissa viisi maalisyöttöä. Oikea laitahyökkääjä: Valtteri Puustinen, HPK Voittomaali jatkoajalla, syöttö ratkaisevassa finaalissa ja ikää on 19 vuotta. Valtteri Puustinen oli mies paikallaan ratkaisuhetkille, ja ilman hänen yksilösuorituksiaan mestaruus olisi päätynyt Ouluun. Tehoja finaaleissa kertyi lopulta 2+2.LUE MYÖS:
- HIFK-kapteeni oltiin lähellä kaupata kesken mestaruuskauden – ”Jokerit tarjosi tuplapalkkaa”
- NHL:ää ilmaiseksi tv:ssä – nämä huippuottelut katsottavissa lokakuussa
- Mestis-seura haluaa tosissaan Liigaan – haussa uhkapeliyhtiö: ”Poikkeuksellisen hyvä yhdistelmä”
- NHL-supertähti karkaa Jarmo Kekäläiseltä? – ”Jos olisin hän, kokeilisin onneani siellä”
- Oilersin oma legenda näki, kenet seura palkkasi – ”Olen shokissa”
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Supertähti kaupattiin NHL:ssä – omistaja latasi suoran syytöksen
- Matias Maccellilta tulikuuma debyytti uudessa seurassa – yhteispeli superteinin kanssa toimii
- HIFK: tähtihankinta sivuun
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”