Liigan runkosarjan arvosanat: Tässä ovat TOP 5 -riman alittaneet puolustajat
Kuva: Juha Tamminen
Liigan runkosarja on viimein tullut päätökseensä. 60 otteluun mahtui jälleen runsaasti mielenkiintoisia käänteitä, läpimurron tehneitä pelaajia ja odotukset alittaneita pelureita. SuomiKiekko-sivusto päätti rankata pudotuspelejä odotellessa kiekkoilijat molemmista ääripäistä.
Tässä artikkelissa keskitymme odotukset alittaneisiin puolustajiin. Arvioissamme kiinnitimme huomiota rooliin, johon pelaaja hankittiin, sekä tehtyyn tulokseen.
5. Brandon Gormley, TPS
Turkulaisten piti saada Brandon Gormleystä isäntä puolustukseensa, kun Topi Jaakola joutui terveydellisistä syistä jättämään kauden väliin. NHL-statuksen puolustaja oli kuitenkin pettymys. Hän pelasi lopulta vain 24 ottelua, ennen kuin jatkoi matkaansa SHL:ään.4. Kyle Quincey, HIFK
Kyle Quincey on nimekkäin hankinta Liigaan vuosikausiin. Kanadalaispuolustaja pelasi pitkän NHL-uran ja urakoi maailman parhaassa kiekkoliigassa vielä viime kaudellakin. Kyse ei ollut mistään jäähdyttelijästä, joten odotukset olivat tapissa. Quincey ei pelannut huonosti runkosarjassa, mutta hän ei ihastuttanut tai häikäissyt sillä tavalla kuin syksyllä vielä odotettiin.
3. Lasse Lappalainen, KalPa
Lasse Lappalainen pelasi viime kaudella Liiga-uransa parhaan kauden SaiPassa. Hänen odotettiin ottavan urallaan vielä seuraavan askeleen, kun siirto vei hänet täksi kaudeksi KalPaan. 45 ottelussa syntyi kuitenkin vain 13 tehopistettä ja Lappalaisen tehotilasto näyttää rumaa lukemaa -24.2. Ari Gröndahl, KalPa
Ari Gröndahl pelasi Lappalaisen tapaan viime vuonna parhaan kautensa. Hän iski Sportin riveissä huimat 11 maalia. Toissa kaudella Gröndahl nousi jopa maajoukkueeseen asti. Tällä kaudella hän on ollut kaukana EHT-tasosta. Runkosarjassa syntyi viisi maalia ja kymmenen tehopistettä.1. Anttoni Honka, JYP/Jukurit
Anttoni Hongasta odotettiin täksi kaudeksi Jyväskylän uutta Sami Vatasta. Liukkaasti luisteleva puolustaja oli väläytellyt Liigassa jo viime kaudella. Tällä kaudella hänen piti nousta kiekollisten puolustajien eliittiin ja raivata tiensä NHL:n ykköskierroksen varaukseksi. Ensimmäisten viikkojen jälkeen peliaikaa JYPistä ei kuitenkaan löytynyt, vaan tie vei Mestikseen. Loppukaudella Honka pääsi pelaamaan Jukureissa, jossa tekeminen oli jo paremman näköistä. Lue artikkelisarjan muut jutut: Liigan runkosarjan arvosanat: Tässä ovat TOP 5 -riman ylittäneet puolustajatLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n