NHL:n menneiden vuosi floppi osui täydelliseen kultasuoneen – tulikuuma supertähti ”nolaa” joukkuekavereita
Carolina Hurricanesista täksi kaudeksi Buffalo Sabresiin siirtynyt Jeff Skinner rikkoi viime yönä jo 30 maalin rajan iskettyään ex-seuraansa vastaan yhden rysän. Kanukki on tehnyt nyt neljällä eri kaudella vähintään tuon 30 häkkiä.
Sabresin superhankinta on tehnyt tilastoilla tavallaan pilkkaa uudessa joukkueessaan. Aiemmin heittopussin maineen saanut Buffalo on ollut tällä kaudella oikeinkin pirteä, ja iso kiitos siitä kuuluu juurikin Skinnerille – joukkueensa pistekakkoselle ja maalipörssin käsittämättömän ylivoimaiselle ykköselle.
Skinner on ensimmäinen Sabres-pelaaja sitten kauden 2011-12 ja Jason Pominvillen, joka on yltänyt tuohon jo mainittuun 30 maalin rajaan.
Siis miettikää faktaa, että Buffalon sisäisen maalipörssin kakkosella osumia on kasassa puolet vähemmän. Jack Eichel on osunut rautojen väliin 15 kertaa. Tuo puolet enemmän on mykistävän paljon, kun 30 ja 15 osumaa eivät ole mikään pieni läjä maaleja.
Lisäksi tuore Sabres-tähti rikkoi 30 maalin rajan edustamassaan joukkueessa historian kuudenneksi nopeimmin. Aiheita käsittelevät twiitit näet ylempää tai täältä.
Ei liene ihan oikeasti ole väärin sanoa, että Skinner panoksellaan jopa ”nolaa” joukkuekavereita poppoossa, joka on paininut aiempina vuosina oikeastaan jokaisen mahdollisen ongelman kanssa, jota jääkiekko voi tarjota. Toki tämä ällistyttävän maalimäärän takia syntyvä ”nolaamistapa” on varmasti sellainen, joka kelpaa nyt joka ikiselle Sabres-pelaajalle juurikin synkän lähihistorian takia.
LUE NHL:N VILKKAAN VIIKONLOPUN AVANNEELTA VIIME YÖN KIERROKSELTA MYÖS:
Kultaakin kalliimpi tähti! Sebastian Aho ylivertainen ratkaisija – suomalainen mykistää komeassa tilastossa
Sebastian Aho iski kaksi maalia: ”Sebastian vain leikittelee heillä” – katso maalit
- MM-kisamaa torjuu Venäjän – pelaajille ei viisumeita!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Tässä Petteri Lindbohmin uusi joukkue!
- Jättipäätös – Turku uhkaa vetäytyä MM-kisaisännyydestä!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!