Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
Ruotsalaisyritys AJ Produkter on päättänyt boikotoida vuoden 2027 jääkiekon MM-kisoja Venäjän osallistumisen vuoksi. Vuodesta 1989 lähtien MM-kisoja sponsoroinut yritys aikoo poistaa logonsa turnauksesta, vaikka sen sponsorisopimus on jo tehty.
Asiasta kertoo ruotsalainen TV4.
AJ Produkterin toimitusjohtaja Enock Johansson kertoo, että päätös tehtiin yksimielisesti yrityksen omistajien, hallituksen ja johdon kesken.
– On erittäin ikävää joutua tekemään tällainen päätös, mutta olemme yksimielisiä siitä, että se on oikea ratkaisu, Johansson sanoo TV4:lle.
Käytännössä päätös tarkoittaa, että yrityksen logot poistuvat muun muassa erotuomareiden asuista ja kaukaloiden mainospaikoilta. Johansson perustelee ratkaisua Venäjän hyökkäyssodalla Ukrainassa.
– Sponsoroimme urheilua ja sen edustamia arvoja. Venäjän osallistuminen Ukrainan hyökkäyksen jälkeen ei tunnu oikealta. Voimme osoittaa kantamme poistamalla brändimme näkyvistä. Pidämme sitä tärkeänä, Johansson perustelee.
- Jättipäätös – Turku uhkaa vetäytyä MM-kisaisännyydestä!
- Liiga-valmentaja sai sairauskohtauksen – joutui sairaalahoitoon
- Raimo Helmisestä hurja paljastus – Urheilucast: Leijonat tarjosi jättipalkkaa
- TPS:ssä jysähti – Petteri Lindbohm vaihtaa seuraa!
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Connor McDavid pisti NHL-historiaa uusiksi – Wayne Gretzky jäi taakse
- NHL:ssä iso pelaajakauppa – Nashville nappasi entisen superlupauksen
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Ilvekseen haluaa kaksi paluumuuttajaa – Raimo Helminen avainasemassa!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Jokerit-kapteeni lähtee Mestikseen – uusi seura selvillä
- Urheilucast: Jokerit tavoitteli nimekästä vahvistusta – Tappara iski väliin!
- Sveitsistä hurja tieto – suomalaiselle tähtikaksikolle historialliset sopimustarjoukset!