Venäjän paluu jääkiekon MM-kisoihin törmää esteeseen. Tammikuussa alle 18-vuotiaiden tyttöjen MM-turnauksen järjestävä Tshekki ei aio myöntää venäläispelaajille viisumeja.

Tshekkiläisen iDNES.cz:n mukaan maan johto ei ole muuttamassa kantaansa, vaikka urheilun kansainvälinen välitystuomioistuin CAS päätti perjantaina sallia Venäjän paluun Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n MM-turnauksiin joulukuusta alkaen.

Tshekin sisäministeri Lubomir Metnar muistuttaa, että Venäjän kansalaisille ei ole myönnetty lyhytaikaisia viisumeja vuonna 2023 annetun asetuksen perusteella.

– Mikään ei ole muuttunut. Sveitsiläisen välitystuomioistuimen päätös ei sido meitä mihinkään, Metnar sanoi.

Tshekin pääministeri Andrej Babis vastustaa myös venäläisten paluuta kansainvälisiin kilpailuihin.

– Venäläisten paluussa ei olisi mitään järkeä juuri nyt. Sama kuin sanoisi, että sota on ok ja ihmisten tappaminen on ok. Se ei ole ok, Babis totesi.

Myös presidentti Petr Pavel on ilmoittanut vastustavansa Venäjän osallistumista kansainvälisiin urheilutapahtumiin niin kauan kuin Ukrainan sota jatkuu.

Tyttöjen MM-kisat järjestetään Ostravassa 8.–16. tammikuuta.

Venäjän MM-paluu on herättänyt vastustusta myös muualla Euroopassa. Saksassa on harkittu venäläispelaajien viisumien epäämistä kevään miesten MM-kisoissa.

Suomen Jääkiekkoliitto puolestaan ilmoitti maanantaina, etteivät Suomen maajoukkueet pelaa Venäjää vastaan hyökkäyssodan jatkuessa.

Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Heikki Hietanen on esittänyt useiden maiden yhteistä rintamaa Venäjän kohtaamisesta kieltäytymiseksi. Tshekki ei ole vielä virallisesti liittynyt Suomen aloitteeseen.