HIFK avasi kautensa voitokkaasti, tähtipuolustajalta kuitenkin tiukkaa kritiikkiä olosuhteille – ”Oli tosi paljon huonompi jää kuin meillä”
Kuva: Juha Tamminen
Helsingin IFK oli ensimmäistä kertaa tällä kaudella tositoimissa, kun se kohtasi Tampere Cupin avausottelussa viime viikolla Raumalla pelatun Pitsiturnauksen voittaneen Lahden Pelicansin.
Helsinkiläiset kampesivat ottelusta lopulta niukan 2-1 voiton. Maalintekijöinä kunnostautuivat Joonas Rask ja Markus Kankaanperä.
Raskin maalin syöttänyt Teemu Eronen oli ottelun jälkeen tyytyväinen kauden avauspelin voittoon.
– Ei tietenkään voi olla vielä hirveän valmis paketti, kun ei olla pelattu ja vasta pari viikkoa treenattu, mutta hyvä voitto ja vielä viimeisessä erässä voittomaali, Eronen totesi IFK:n nettisivulla julkaistussa haastattelussa.
Kesällä pelattavissa otteluissa monesti puhututtava asia, jään kunto, nousi nytkin esille. Eronen oli kaikkea muuta kuin tyytyväinen Tampereen Hakametsän jäähän.
– Oli tosi paljon huonompi jää kuin meillä harjoitushallissa Nordiksella. Onhan se vaikeampaa pelata, kun jää on noin huono. Toisaalta se on molemmille joukkueille sama, puolustaja sanaili.
Tampere Cup jatkuu IFK:n osalta lauantaina, kun turnauksen loppuottelussa vastaan asettuu Tappara, joka perjantain omassa ottelussaan kaatoi Ilveksen 4-3.
LUE MYÖS:
- Columbuksen NHL-tähti löi rahoiksi – yli 80 miljoonan dollarin jättidiili julki
- Tappara-lupauksen kohtalo NHL:ssä selvisi
- NHL:ssä jysähti taas jättisopimus – viiden maalin miehelle yli 20 miljoonaa dollaria
- IS: Jori Lehterä avasi HIFK-lähtönsä taustoja – yksi asia jäi kaivelemaan
- HIFK-kapteeni oltiin lähellä kaupata kesken mestaruuskauden – ”Jokerit tarjosi tuplapalkkaa”
- NHL:ää ilmaiseksi tv:ssä – nämä huippuottelut katsottavissa lokakuussa
- Mestis-seura haluaa tosissaan Liigaan – haussa uhkapeliyhtiö: ”Poikkeuksellisen hyvä yhdistelmä”
- NHL-supertähti karkaa Jarmo Kekäläiseltä? – ”Jos olisin hän, kokeilisin onneani siellä”
- Oilersin oma legenda näki, kenet seura palkkasi – ”Olen shokissa”
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”