Juuse Sarokselle kyseenalainen henkilökohtainen ennätys NHL:ssä – tyly komennus tiedossa?
Nashville Predatorsin maalilla Juuse Saros oli vaikeuksissa keskellä, kun New York Islanders teki ruman ryöstöretken kantrikaupunkiin.
Islanders vei kamppailun nimiinsä lopulta lukemin 6-2.
Sarosta ei vaihdettu missään vaiheessa pois maalilta.
Päästettyjen maalien lukumäärällä 22-vuotias Saros teki kyseenalaisen ennätyksen. Saros ei ole nimittäin päästänyt aiemmin NHL-uransa aikana kuutta maalia yhden kamppailun aikana.
Predatorsin päävalmentaja Peter Laviolette otti puolustelulinjan, kun häneltä kysyttiin kamppailun jälkeen Saroksen otteista.
– On vaikea syyttää häntä tästä. Siellä oli monia asioita, joita olisimme voineet tehdä paremmin hänen edessään, Laviolette sanoi paikallisten toimittajien mukaan.
Ennen Islanders-ottelua Saros oli pelannut alkukauden aikana vain kahdesti. Seuran ykkösvahdille Pekka Rinteelle on ehtinyt tulla pitkiä peräkkäisten pelien putkia.
– Predators ei puolustanut lainkaan hyvin Saroksen edessä, mutta on ehkä aika aloittaa keskustelu siitä, pitäisikö hänet lähettää farmiin peliajan perässä, NHL.comin toimittaja Robby Stanley pohti.
– Vaikka Saros tarvitsee mutkan AHL:n puolelle, en usko, että Predatorsin kannattaa luovuttaa hänen suhteen. Hän on vasta 22, toimittaja Jordan Cimini rauhoitteli kritiikkimyrskyä.
LUE MYÖS:
- Columbuksen NHL-tähti löi rahoiksi – yli 80 miljoonan dollarin jättidiili julki
- Tappara-lupauksen kohtalo NHL:ssä selvisi
- NHL:ssä jysähti taas jättisopimus – viiden maalin miehelle yli 20 miljoonaa dollaria
- IS: Jori Lehterä avasi HIFK-lähtönsä taustoja – yksi asia jäi kaivelemaan
- HIFK-kapteeni oltiin lähellä kaupata kesken mestaruuskauden – ”Jokerit tarjosi tuplapalkkaa”
- NHL:ää ilmaiseksi tv:ssä – nämä huippuottelut katsottavissa lokakuussa
- Mestis-seura haluaa tosissaan Liigaan – haussa uhkapeliyhtiö: ”Poikkeuksellisen hyvä yhdistelmä”
- NHL-supertähti karkaa Jarmo Kekäläiseltä? – ”Jos olisin hän, kokeilisin onneani siellä”
- Oilersin oma legenda näki, kenet seura palkkasi – ”Olen shokissa”
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”