NHL:n pudotuspelien arvokkain pelaaja on tässä – ”Tekee kaikein oikein”
Vielä ennen NHL:n finaalisarjan alkua Nashvillen suomalaisvahti Pekka Rinne oli kuumin ehdokas NHL:n pudotuspelien arvokkaimman pelaajan palkinnon, Conn Smythe Trophyn, voittajaksi.
Tällä hetkellä tylyn tehokas Penguinsin joukkue on kuitenkin lyömässä Predatorsin haaveet alas kärkipelaajiensa voimin.
Sidney Crosby on jälleen ollut joukkueensa liideri, mutta hänen ja loistavasti ratkaisuviittaan tarttuneen nuorukaisen Jake Guentzelin lisäksi joukkueesta löytyy pelaaja, jolle ehdottomasti kuuluu haluttu titteli.
Jevgeni Malkin pelaa nimittäin hirmuista kevättä tällä hetkellä. Hän on yhdeksän maalinsa ansiosta maalipörssin toinen ja pistepörssin kärki, kun sentteri on syöttänyt peräti 17 maalia pudotuspeleissä.
Pittsburgh on tehnyt yhteensä 67 maalia, joten 26 tehopisteellään Malkin on ollut mukana lähes 40 prosentissa kaikista joukkueensa maaleista.
Venäläistähti on ollut illasta toiseen parhaimmillaan, eikä hän tunnu suoristavan selkäänsä ainoassakaan vaihdossa. Hän on pysynyt tehokkaana myös niissä otteluissa, kun muulla joukkueella on ollut vaikeampaa.
Malkin tuntuu tekevän kentällä kaiken oikein tällä hetkellä, mikä on masentava uutinen Nashville Predatorsille. Edellisessä finaalissa Predatorsin selän katkaissut Malkinin tekemä maali kolmannessa erässä kuvasti loistavasti joukkueiden eroa henkisellä puolella.
LUE MYÖS:
- NHL-sääntöuudistus kuumentaa kansaa: ”Tämä on todella typerää”
- Columbuksen NHL-tähti löi rahoiksi – yli 80 miljoonan dollarin jättidiili julki
- Tappara-lupauksen kohtalo NHL:ssä selvisi
- NHL:ssä jysähti taas jättisopimus – viiden maalin miehelle yli 20 miljoonaa dollaria
- IS: Jori Lehterä avasi HIFK-lähtönsä taustoja – yksi asia jäi kaivelemaan
- HIFK-kapteeni oltiin lähellä kaupata kesken mestaruuskauden – ”Jokerit tarjosi tuplapalkkaa”
- NHL:ää ilmaiseksi tv:ssä – nämä huippuottelut katsottavissa lokakuussa
- Mestis-seura haluaa tosissaan Liigaan – haussa uhkapeliyhtiö: ”Poikkeuksellisen hyvä yhdistelmä”
- NHL-supertähti karkaa Jarmo Kekäläiseltä? – ”Jos olisin hän, kokeilisin onneani siellä”
- Oilersin oma legenda näki, kenet seura palkkasi – ”Olen shokissa”
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”