Ruotsin supertähdelle sairaslomaa MM-kisojen jäljiltä – finaaliottelussa pelaaminen jäi hilkulle
Ruotsin MM-kultajoukkueessa isona hahmona toiminut Henrik Lundqvist joutuu viikkojen mittaiselle sairaslomalle.
Lundqvist koki kisoissa polvivamman, mikä johtaa 4-6 viikon mittaiselle sairaslomalle.
35-vuotias tähtivahti kertoi asiasta Expressenille.
Kattavassa haastattelussa Lundqvist paljasti, että itse finaaliottelussa pelaaminen jäi lopulta hyvin hilkulle.
– Finaalipäivän aamulla en uskonut, että pystyisin pelaamaan. Kävimme läpi useita hoitomenetelmiä ja olin kovissa kivuissa. Kokeilimme piikkiä, jos sen avulla kivut hellittäisivät, Lundqvist muistelee.
Lopulta Lundqvist asteli Ruotsin tolppien väliin Kanadaa vastaan, torjuen Tre Kronorin MM-kultaan.
– Pelin alkuvaihe meni vielä hyvin, mutta kivut pahenivat, kun piikin vaikutus alkoi kadota. Olin kuitenkin iloinen, että pystyin pelaamaan. Tiesin, etten kuitenkaan pahentaisi mitään. Kyse oli vain kivusta. Kun testasimme polvea päivällä, tajusimme samalla, että miten asia voidaan ratkaista.
– Olisi vaadittu paljon, etten olisi pelannut siinä pelissä.
Henrik voitti lopulta kultaa yhdessä velipoikansa Joel Lundqvistin kanssa.
LUE MYÖS:
- Columbuksen NHL-tähti löi rahoiksi – yli 80 miljoonan dollarin jättidiili julki
- Tappara-lupauksen kohtalo NHL:ssä selvisi
- NHL:ssä jysähti taas jättisopimus – viiden maalin miehelle yli 20 miljoonaa dollaria
- IS: Jori Lehterä avasi HIFK-lähtönsä taustoja – yksi asia jäi kaivelemaan
- HIFK-kapteeni oltiin lähellä kaupata kesken mestaruuskauden – ”Jokerit tarjosi tuplapalkkaa”
- NHL:ää ilmaiseksi tv:ssä – nämä huippuottelut katsottavissa lokakuussa
- Mestis-seura haluaa tosissaan Liigaan – haussa uhkapeliyhtiö: ”Poikkeuksellisen hyvä yhdistelmä”
- NHL-supertähti karkaa Jarmo Kekäläiseltä? – ”Jos olisin hän, kokeilisin onneani siellä”
- Oilersin oma legenda näki, kenet seura palkkasi – ”Olen shokissa”
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”