Kärkikamppailun iso hahmo iloitsi kovasti: ”Iso asia meille”
Kuva: Ilari Isotalo
Tappara onnistui nappaamaan voiton tiistai-illan liigakierroksen kärkikamppailusta Oulusta, vaikka se olikin pahimmillaan jo kahden maalin takaa-ajoasemassa kolmannessa erässä.
Kiri päättyi komealla tavalla, kun Antti Erkinjuntti täräytti pelin tasoihin vain 6,9 sekuntia ennen kolmannen erän loppua.
– Ei oikein ehditty sopia mitään kuvioita, kun tilanteet tulivat niin nopeasti eteen. Fiksusti siinä pelattiin kaksi miestä maalille, (Kristian) Kuusela veti hyvän vedon ja se osui vastustajan molariin, mistä se sitten sattui tulemaan mulle tyhjiin, Erkinjuntti kertaili osumaansa median edessä Oulussa.
Kun vielä voittomaalikilpailussa Jukka Voutilainen onnistui ainoana, vei Tappara kaksi pistettä mukaansa lukemien oltua heidän hyväksi 4-3.
– Pikkuisen kolmannen erän alussa johtoasemassa ote lipsahti, mutta sitten osoitettiin joukkueena vahvuutta, kun pystyttiin nousemaan tasoihin ja vielä rankkareilla voittoon. Kahden pienen murskatappion jälkeen tämä oli tosi iso asia meille, kaksi maalia iskenyt Erkinjuntti kiitteli.
Kokonaisuudessaan taitava laituri oli tyytyväinen siihen, kuinka kirvesrinnat suoriutuivat illan koitoksessa.
– Kerättiin porukkaa kasaan lauantain jälkeen ja puhuttiin siitä, että pienetkin asiat ovat isoja tässä eteenpäin mentäessä. Ne pitää tehdä paremmin ja niihin panostettiin nyt todella paljon. Nyt sitten pelin alku meni huomattavasti paremmin kuin viime aikoina. Kaveri loi tietyt paikat, mutta ehkä vähän ansaittiinkin sitten se, etteivät ne menneet sisään.
Tappara kavensi Kärppien johdon sarjataulukossa nyt yhdeksään pisteeseen. Oululaisjoukkueella on kuitenkin kaksi peliä vähemmän pelattuna.
Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
- Columbuksen NHL-tähti löi rahoiksi – yli 80 miljoonan dollarin jättidiili julki
- Tappara-lupauksen kohtalo NHL:ssä selvisi
- NHL:ssä jysähti taas jättisopimus – viiden maalin miehelle yli 20 miljoonaa dollaria
- IS: Jori Lehterä avasi HIFK-lähtönsä taustoja – yksi asia jäi kaivelemaan
- HIFK-kapteeni oltiin lähellä kaupata kesken mestaruuskauden – ”Jokerit tarjosi tuplapalkkaa”
- NHL:ää ilmaiseksi tv:ssä – nämä huippuottelut katsottavissa lokakuussa
- Mestis-seura haluaa tosissaan Liigaan – haussa uhkapeliyhtiö: ”Poikkeuksellisen hyvä yhdistelmä”
- NHL-supertähti karkaa Jarmo Kekäläiseltä? – ”Jos olisin hän, kokeilisin onneani siellä”
- Oilersin oma legenda näki, kenet seura palkkasi – ”Olen shokissa”
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”