Haastattelussa KHL:n suomalaisveskari Niko Hovinen: ”Totta kai NHL on vielä tavoite”
Kuva: Avangard Omsk
Turha sitä on kierrellä: Metallurg Novokuznetsk oli Niko Hovisella ainoa KHL-seura, joka oli miehen perässä.
Hovinen siirtyy KHL:ään epäonnistuneen Amerikan vuoden jälkeen.
– Jos rehellisiä ollaan, niin se oli ainoa vaihtoehto KHL:ssä. Halusin pelata KHL:ssä. Olin erittäin otettu, että seura antoi mulle mahdollisuuden ja päätin tarttua siihen, Hovinen sanoo SuomiKiekko-sivustolle.
Hovista ei vaivaa tieto, jonka mukaan Metallurg ei lukeudu sarjan suosikeihin. Seuralla tekee tiukkaa päästä pudotuspeleihin.
– Se on vaan hieno haaste meille. Meillä on nuori porukka ja kaikki yrittävät parhaansa joka ilta ja varmasti saadaan jotain hienoa aikaan. Toivottavasti tänä vuonna päästäisiin play-offeihin. Se olisi hieno unelma.
KHL:n ja NHL:n eroja Hovinen ruotii seuraavasti:
– Aluksi oli vähän outoa, koska Amerikassa oli tottunut, että kaikki laukovat joka paikasta ja äijiä ajaa maalille. Täällä vähän enemmän syötellään tai aika paljon enemmänkin syötellään. Pitää malttaa tosi paljon, mutta ihan hyvältä on tuntunut toisaalta.
NHL on edelleen toki mielessä.
– Totta kai NHL on vielä tavoite. Varmaan jokaisen jääkiekkoilijan unelma on pelata NHL:ssä. Mulla ei hirveästi ikääkään ole ja mä uskon, että jos KHL:ssä onnistuu niin miksei kaikki ole mahdollista.
Marina Mukhametzyanova, Ufa
LUE MYÖS:
- HIFK-kapteeni oltiin lähellä kaupata kesken mestaruuskauden – ”Jokerit tarjosi tuplapalkkaa”
- NHL:ää ilmaiseksi tv:ssä – nämä huippuottelut katsottavissa lokakuussa
- Mestis-seura haluaa tosissaan Liigaan – haussa uhkapeliyhtiö: ”Poikkeuksellisen hyvä yhdistelmä”
- NHL-supertähti karkaa Jarmo Kekäläiseltä? – ”Jos olisin hän, kokeilisin onneani siellä”
- Oilersin oma legenda näki, kenet seura palkkasi – ”Olen shokissa”
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Supertähti kaupattiin NHL:ssä – omistaja latasi suoran syytöksen
- Matias Maccellilta tulikuuma debyytti uudessa seurassa – yhteispeli superteinin kanssa toimii
- HIFK: tähtihankinta sivuun
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”