Oho! Brittien tehomies hehkuttaa Olli Jokista MM-kisoissa
ZÜRICH. Ennen MM-kisojen alkua Leijonat sai harjoituksiinsa huomiota herättäneitä vieraita. Iso-Britannian MM-joukkue katseli Suomen treenejä kaukalon laidalta.
Lauantaina Iso-Britannian tähtihyökkääjä Liam Kirkiä kertoi, mistä visiitissä oli kyse.
– Meillä on paljon nuoria jätkiä tässä joukkueessa. Muistan itsekin, kun olin ensimmäistä kertaa tämän kaliiberin pelaajien, NHL-supertähtien, kanssa. On innostavaa tulla katsomaan, miten he harjoittelevat ja katsoa heidän pelaamistaan, Kirk kertoi Itävalta-ottelun jälkeen.
– Vielä kymmenen vuotta sitten oli kaukaa haettua, että olemme MM-kisoissa ja pystymme pitämään paikkamme täällä. Joten me nautimme jokaisesta minuutista ja arvostamme sitä, että saamme katsoa näitä supertähtiä lähietäisyydeltä. Se on myös hauskaa.
Kirk on ollut yksi Iso-Britannian menestyksen kulmakivistä. Hän on ennen tätä kevättä pelannut jo neljät aiemmat MM-kisat ja iskenyt 19 MM-otteluun tehot 9+4=13.
Suomen joukkueesta Kirk odottaa ennen kaikkea Aleksander Barkovin kohtaamista.
– Tykkään siitä, miten hän pelaa ja mitä hän on saavuttanut. Hänellä on kaksi Stanley Cup -mestaruutta. Hänellä on melkoisen vaikuttava ura. Hän on varmaan se pelaaja, jonka kohtaamista suurin osa meistä eniten odottaa.
Kirkillä on aiempaa historiaa Suomessa pelaamisesta. Hänet nähtiin Mikkelin Jukureiden paidassa kaudella 2022-23. Hän nakutti tuolloin 25 otteluun 19 tehopistettä. Aikaansa Liigassa Kirk muistelee lämmöllä. Kehuja saa etenkin Jukureiden silloinen päävalmentaja Olli Jokinen.
– Päävalmentaja Olli oli loistava kanssani. Hän toi minut hienosti sisään joukkueeseen, teki oloni tervetulleeksi, antoi paljon peliini ja työnsi minua eteenpäin niillä osa-alueilla, joilla siihen oli tarvetta, Kirk muistelee.
– Nautin paljon ajastani siellä. Jossain vaiheessa olin lähellä siirtoa takaisin sinne. Siitä ei tullut lopulta mitään, mutta tykkäsin olla siellä. Minulla ei ole kuin hyvää sanottavaa kaupungista ja sen ihmisistä.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Jokerien huippuhankinnalta suora viesti Sportin faneille: ”Tuskin missään muualla…”
- Jokerien Liiga-paluu päättyi katkerasti – nyt puhuu kapteeni
- Näkökulma: Jokereiden suurimmat heikkoudet näkyivät heti avauspelissä
- Näillä ketjuilla Jokerit palaa Liigaan – heti ongelmia!
- Liiga alkaa tänään – neljä merkittävää sääntömuutosta!
- Ruotsista suora viesti Rikard Grönborgille – tämä asia tuotava mukana Suomesta
- Evander Kane rikkoi hiljaisuuden – hyytävä uhkaus
- MTV: Liigan pudotuspeleihin tulossa iso muutos
- MTV: Liigaan yllättävä sääntömuutos viime hetkellä
- LIVESEURANTA: Liigan superkauden avauskierros – Raimo Helmisen SaiPa löylyttää Tapparaa!
- Liigan kausiennakko – sijat 13-17: nämä joukkueet putoavat B-sarjaan
- Urheilucast: Oula Palve kiinnostaa Liigassa – kaksi joukkuetta kintereillä
- Uskomaton taso – tässä ovat Liigan TOP 5 -maalivahdit!
- Käsittämätön määrä tulivoimaa! Tässä ovat Liigan TOP 5 -hyökkääjät
- IL: Jokerien Liiga-konkari lähtee – yllättävä joukkue!
- Suuria kehitysaskeleita ja kokeneita konkareita – tässä ovat Liigan TOP 5 -puolustajat!
- IS: HIFK:n tähtihankinta lataa suorat sanat – ”Jokereihin en olisi mennyt”
- Kärpät avasi Niklas Rubinin tilannetta – tähtivahdin paluuaikataulusta iso päivitys
- Urheilucast: Kova nimi on jälleen vapaana Liigassa – ”Puhelimessa on äänet päällä”
- Liigan kausiennakko – sijat 5-8: Päättyykö Kärppien nolo räpiköinti vihdoin?