IS: Petri Matikainen katkaisi Liiga-huhuilta siivet!
Pelicansin päävalmentajana ensimmäistä kauttaan toiminut Juhamatti Yli-Junnila ei jatka tehtävässään. Seura tiedotti maanantaina aikovansa palauttaa Yli-Junnilan työnkuvan takaisin valmentajaksi sopimuksen mukaisesti.
Pelicansin tiedotteessa ei mainita, kuka tulee olemaan joukkueen seuraava päävalmentaja. Ilmi käy ainoastaan se, että penkin takana jatkavat Jussi Taipale, Tony Virta ja Toni Pasuri.
Kokenut valmentaja Petri Matikainen on liitetty huhuissa viime aikoina Pelicansiin. Hän on toiminut seuran päävalmentajana aiemmin kausilla 2004-05 sekä 2015-18.
Matikainen ei ole kuitenkaan siirtymässä Pelicansin päävalmentajaksi. Hän vahvisti asian maanantaina Ilta-Sanomille.
– Minulla on voimassa oleva sopimus Bielin kanssa 30. huhtikuuta asti. Haluan katsoa tulevaisuuttani vasta tämän jälkeen, Matikainen sanoi.
Matikainen luotsasi Sveitsin NL-seura EHC Biel-Bienneä viime kaudella, mutta sai potkut helmikuussa 2024.
Valmennusurallaan Matikainen on työskennellyt Venäjällä, Slovakiassa ja Itävallassa. Suomessa hän on toiminut myös Bluesin ja HIFK:n päävalmentajana. Lisäksi Matikainen on nähty aikanaan myös Leijonien apuvalmentajana.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta