IL: Hannu Jortikka sai jättitarjouksen KHL:stä – vaimon kommentti ratkaisi: ”Nyt lyöt nimen alle ja nopeasti”
Liigan historian menestynein päävalmentaja, TPS:n kuudesti SM-kultaan urallaan luotsannut Hannu Jortikka muistelee Iltalehden haastattelussa päätymistään KHL:ään 2010-luvun alussa.
Nykyisin 67-vuotias päävalmentajalegenda päätti kesällä 2011 tarttua KHL-seura Amurin jättitarjoukseen, joka vastasi suuruudeltaan usean vuoden palkkaa kotimaisessa Liigassa.
– Olin Espanjassa, kun puhelin soi. Agenttini juristi, Michael, soittaa. Hän sanoo, että täällä on sinulle joukkue, Habarovsk. Sanoin, että mikä? Hän sanoi, että Amur Habarovsk. Kysyin, että missä semmoinen on? Hän sanoi, että se on sitten kaukana, Jortikka muistelee 6500 kilometrin päässä Suomesta sijainnutta tulevaa työpaikkaansa.
– Michael kertoi, että sopimuspaperitkin ovat jo valmiina ja siinä on rahat ja kaikkea muuta.
Vaimo lausui ratkaisevat sanat
Jortikka sai sopimusehdot faksilla, minkä jälkeen kysyi vaimonsa mielipidettä asiaan.
– Siinä oli kaikennäköistä ehtoa ja sitten taloudelliset asiat. Tuula sanoi, että nyt lyöt nimen alle ja nopeasti! Sanoin että selvä, lyödään nimi alle, Jortikka muistelee.
KHL:n pikkuseuroihin lukeutunut Habarovsk keikkui lokakuussa koko sarjan kärkipaikalla, minkä jälkeen myös sarjan upporikkaat suureseurat kiinnostuivat Jortikan palveluksista.
Tämä päätti kuitenkin jäädä Habarovskiin, jonka kanssa jatkosopimus seuraavasta kaudesta syntyikin vaivatta.
– Seuraavan aamun harjoituksissa meidän pomo tuli sanomaan, että tule kirjoittamaan sopimus alle. Menin toimistolle ja katsoin sitä paperia, että ei helvetti sentään! Sen, mitä agentti oli pyytänyt, niin meidän pomo oli joutunut laittamaan siihen nimensä, koska tämä iso pomo oli niin määrännyt. Sitten olin toisen vuoden siellä, Jortikka kertailee kymmenen vuoden takaisia tapahtumia.
Valmentajalegenda siirtyi Habarovsk-pestinsä jälkeen vielä Admiral Vladivostokin peräsimeen kaudella 2013-14. Tuo pesti päättyi kuitenkin lyhyeen vaimon sairastuttua. Jortikka toimi vielä kauden 2014-15 Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentajana ennen eläköitymistään.
Jortikka viettää nykyään eläkepäiviään Espanjan auringon alla.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jokerien pistetykki: uusi seura!
- Puheet on aloitettu – UC: Liiga-seura virittelee jymykaappausta!
- Kärpät pelaajakaupoilla: yhden maalin hyökkääjä haaviin
- Jokerit ryöstöretkellä – toisen Liiga-seuran ykkössentteri haaviin!
- Parhaat kaverukset iskevät yhteen MM-kisoissa – NHL:ssä takana yli tuhat yhteistä taistoa
- IS: Jesse Puljujärvi syrjään – tässä Mikael Granlundin ketjutoverit MM-kisoissa
- Antti Pennanen: tällainen vastustaja on Yhdysvallat
- Tällä päivämäärällä Mikael Granlund saapuu MM-kisoihin
- Antti Pennanen vahvisti: tässä Leijonien kentälliset ja maalivahtivalinta USA-otteluun!
- Leijonat leimasi uuden kisapassin – tämä mies mukaan!
- Jokerit repi pistetykin sopimuksen yllättäen – fanit raivona: ”Päin v*ttua hoidettu”
- Urheilucast: Liigan rahaseura iski tarjouksen Leijonien MM-pelaajalle – valinta on nyt tehty!
- Liiga-mestari ratkeaa! Tappara-KooKoo ketjut, tv-lähetykset ja selostaja
- Lähde: Liigaan huhuttu SHL-tähti teki valintansa – tässä uusi osoite
- Nyt ei tilastot päätä huimaa – Kärpiltä erikoinen ulkomaalaishankinta
- MM-lätkä pimenee Suomessa – ilmaiskanavat pois juuri ennen turnausta
- Antti Pennanen vahvisti: tässä Leijonien kentälliset ja maalivahtivalinta USA-otteluun!
- Lehti: Tappara jysäytti uuden pelaajahankinnan tiskiin!
- Tapparasta ja NHL:stä tuttu hyökkääjä: ura ohi
- Hopeamitalisti KooKoo räväytti: kaksi pelaajakiinnitystä – tähtihyökkääjä jatkaa seurassa