IS: Nyt puhuu Mikael Granlund – kommentoi törkytemppuaan

Mikael Granlund joutuu jännittämään Suomen ja Ruotsin välistä MM-kisojen puolivälieräottelua siviilit päällä.
Granlund hölmöili itsensä pelikieltoon lohkovaiheen viimeisessä ottelussa Sveitsiä vastaan. Sveitsin Andrea Glauser taklasi Granlundia ottelun lopussa kovaa, mutta rehdisti. Siitä Leijonien kapteeni kimpaantui ja hyökkäsi Glauserin kimppuun. Granlund iski useampaan kertaan poikittaisella mailalla Glauseria. Viimeinen isku osui kaulaan, ja sen myötä Granlund passitettiin suoraan suihkuun.
Torstain puolivälieräottelun alla pidetyissä harjoituksissa Granlund astui median eteen.
– Normaali jääkiekkotilanne, mikä tapahtuu tosi monta kertaa. Siinä oltiin vähän vastakkain ja molemmat lyötiin pari kertaa, tai kerran, ja sitten seuraavasta maila osui kaulan alueelle. Erittäin valitettava tilanne, että sillä tavalla kävi. Täysvahinko tietysti, Granlund sanoi muun muassa Ilta-Sanomille.
Granlund toisti moneen kertaan, että kaulaan osuminen oli vahinko ja että tuollaiset tilanteet ovat normaalia jääkiekkoa.
Granlund myös sanoi pahoitelleensa asiaa Sveitsin pelaajille. Leijonien sisältä Granlundia ei ole ainakaan ääneen moitittu.
Suomi ja Ruotsi kohtaavat tänään torstaina kello 21.20 Suomen aikaa.
Jaakko Perttilä
X: @JaakkoPerttila
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- NHL:ssä villi päivä – taas päävalmentajapotkut!
- AL: Tappara esti Veli-Matti Savinaisen siirron – ”V*tutti kuin pientä eläintä”
- NHL:ssä rysähti päävalmentajapotkut – karu väite kulisseista: ”Pelaajat halveksuvat häntä”
- Kiekko-Espoo rysäytti: 7 pelaajaa jättää seuran
- Oho! Colorado Avalanche harkitsee todellista yllätysvetoa
- Ruotsille kovia NHL-vahvistuksia MM-kisoihin
- Leijonien maalivahti vaihtaa seuraa
- Mestaripakilta ilmoitus: ura päättyy
- Paha isku NHL:n suomalaisseuralle – tähtipelaaja sivuun pudotuspeleistä
- Leijonien MM-leiriryhmään uusi nimi
- Urheilucast: Henrik Haapalaa viedään yllättävään Liiga-seuraan!
- LS: SaiPa virittelee hurjaa kaappausta toisesta Liiga-joukkueesta!
- Tre Kronor -hyökkääjä siirtyy Liigaan – uusi seura selvillä: ”Taistelee ykkössentterin paikasta”
- I-P: Topi Rönnin suhteen tehtiin iso päätös
- NHL-konkari sai tarpeekseen – lähtee ovet paukkuen: ”Tämä on perseestä”
- Liiga-sensaatio Atro Leppänen siirtyy NHL:n huippuseuraan!
- Lehti: Ilveksellä voi jäädä karusti luu käteen – tähtihyökkääjä tekemässä oharit?
- Ura ohi – entinen Liiga-puolustaja lyö luistimet naulaan
- Lehti: Tässä on JYPin ulkomaalaisvahvistuksen ensi kauden osoite
- Sami Vatasen ensi kauden Liiga-seura selvisi!