Jukka Jaloselta kysyttiin Venäjästä – suomalaisluotsi jyrähti: ”Siitä ei ole epäilystäkään”
Leijonien päävalmentajana pitkään toiminut Jukka Jalonen on kommentoi The Athletic -sivustolle Venäjän ja Valko-Venäjän puuttumista IIHF:n alaisista turnauksista.
Kyseiset maat ovat olleet pois kaikista kansainvälisistä jääkiekkokilpailuista siitä lähtien, kun Venäjän hyökkäys Ukrainaan alkoi helmikuussa 2022.
Sivusto kysyi Jaloselta, että onko Venäjän ja Valko-Venäjän sulkeminen turnauksista yhä oikea ratkaisu.
– Joo, totta kai. Siitä ei ole epäilystäkään.
– He ovat naapureitamme. Meillä on yli 1000 kilometriä yhteistä rajaa heidän kanssaan. Tietysti meidän on oltava valmiita, koska mitä tahansa voi tapahtua. En usko, että pelkäämme, mutta olemme valmiita kaikkeen, Jalonen sanoi.
Samaa mieltä Jalosen kanssa on myös hyökkääjä Ahti Oksanen.
– Mielestäni se on olosuhteisiin nähden varsin järkevää.
– Tiedän, että Pohjois-Amerikassa tilanne on hieman erilainen kuin täällä Euroopassa, koska Euroopassa olemme todella lähellä Venäjää ja olemme tekemisissä heidän kanssaan, Oksanen kommentoi.
Venäjän ja Valko-Venäjän tilannetta käydään vuosittain läpi IIHF:n kokouksissa. Tällä hetkellä paluu ei vaikuta ajankohtaiselta, sillä useimmat maat ovat valmiita keskustelemaan asiasta vasta sodan päättymisen jälkeen.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta