Liiga-seura jysäytti yllätysuutisen – ”Vaikea päätös”
Rauman Lukko Oy:n toimitusjohtaja Jukka Kunnas ilmoitti maanantaina jättävänsä tehtävänsä.
Lukko tiedottaa, että Kunnas luopuu tehtävästään vaiheittain kuluvan kauden aikana. Uusi toimitusjohtaja vaihtuu 1. helmikuuta 2025.
– Olen viihtynyt erinomaisesti Raumalla ja Rauman Lukko Oy:n toimitusjohtajan tehtävässä. Olemme yhdessä henkilöstön kanssa toteuttaneet monia isoja, uusia ja merkittäviä hankkeita. Yhtenä erityisenä projektina mainittakoon juuri nyt valmisteltavana oleva historiallinen Satakunnan Talviklassikko Lukon ja Ässien välillä. Katson, että tämä on oikea hetki tehdä tämä vaikea päätös ja kertoa siitä avoimesti. Aion hoitaa Talviklassikon onnistuneesti loppuun, jonka jälkeen jatkan kauden loppuun kehityshankkeiden parissa sekä uuden toimitusjohtajan tukena, Kunnas kertoo Lukon tiedotteessa.
Uusi toimitusjohtaja aloittaa Lukossa Satakunnan Talviklassikon jälkeen. Kunnas jää siirtymävaiheen ajaksi uuden toimitusjohtajan avuksi ja jatkaa erityisesti Kivikylän Areenan laajennushankkeen parissa kauden loppuun saakka.
– Jukan johtajakaudella olemme edenneet suurin harppauksin muun muassa digitaalisuuden ja isojen tapahtumien järjestämisessä. Liiga-jääkiekon toimintaympäristö on murroksessa, ja olemme yhdessä valmistautuneet tulevaisuuteen kehittämällä uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Jukan työ ja osaaminen erityisesti halliuudistuksen hankesuunnittelun parissa on saanut laajalti kiitosta, hallituksen puheenjohtaja Janne Mokka kommentoi.
Lukko tiedottaa uudesta toimitusjohtajasta joulukuun aikana.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- NHL-seura kiinnitti tähtihyökkääjänsä – iso jatkosopimus kouraan
- Leijonista ikäviä loukkaantumisuutisia – kaksi pelaajaa ulos
- 19 vuoden odotus on päättynyt – Buffalo Sabres teki kovan tempun NHL:ssä!
- Sikailu kostautui – Mikko Rantaselle mittavat sakot
- Kanadan MM-joukkueelle huonoja uutisia
- Lehti: Maalitykki Reid Gardiner vaihtaa seuraa
- Leijonista tuttu Robert Leino: uusi seura
- Leijonille huippuvahvistus – viime MM-kisojen ykköstähti liittyy joukkueeseen
- Sveitsin mestaruus ratkesi hurjalla tavalla – Leijonat-hyökkääjä maalinteossa
- NHL-fiasko! Dallas Starsin suomalaistähdet kesälomille
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- Ilves-tähti katosi yllättäen kesken pudotuspelien – AL: nyt selvisi totuus
- Mestis-seura räväytti – Kärppien monivuotinen hyökkääjä palaa Suomeen!
- TPS hankki kovan paluumuuttajan – haaviin tuore pistepörssivoittaja!
- Eetu Koivistoinen palaa Liigaan – kahden vuoden sopimus!