Alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa nähtiin todellinen yllätystulos, kun Tshekki voitti Kanadan puolivälierävaiheessa numeroin 3-2 ja eteni välieriin.

Tshekki meni avauserässä jo 2-0-johtoon Jakub Stanclin ja Tomas Cibulkan osumilla. Toisessa erässä Kanada nousi kuitenkin tasatilanteeseen Matthew Woodin sekä Jake Furlongin maaleilla. Tshekki ratkaisi pelin kuitenkin dramaattisella tavalla, kun Stancl iski ottelun toisen maalinsa 11 sekuntia ennen varsinaisen peliajan päättymistä.

Tshekki menee kolmatta vuotta putkeen neljän parhaan joukkoon alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa. Viime vuonna se ylsi hopealle. Kanada on puolestaan kahden edellisvuoden maailmanmestari ja kuuden edellisen turnauksen aikana joukkue on voittanut neljä kultaa ja yhden hopean. Myös tämän vuoden turnaukseen Kanada oli yksi mestarisuosikeista. Kanada on nyt jäänyt 2000-luvulla ainoastaan kolme kertaa neljän parhaan ulkopuolelle.

Näet Tshekin iskemän voittomaalin alta tai täältä.

CZECHIA SCORES WITH 11 SECONDS LEFT!

Jakub Štancl gets his second of the game after a crazy bounce into the Canada net.

#WorldJuniors