Saako Tshekin päävalmentaja Kari Jalonen lähtöpassit? Kiekkolegendoilta selvä tuomio

Tshekin päävalmentaja Kari Jalonen on saanut paljon kritiikkiä. Jälleen Tshekki jäi hänen alaisuudessaan mitalipelien ulkopuolelle, eikä peli lähtenyt kunnolla kulkemaan koko kisojen aikana.
Julkisuudessa on puhuttu paljon siitä, että Tshekki saattaa vaihtaa päävalmentajaa. Ensi keväänä MM-kisat pelataan Tshekissä, joten menestyspaineet ovat maalla kovat.
Tshekkiläinen iDnes.cz-sivusto kysyi maan tunnetuimmilta kiekkovaikuttajilta, pitäisikö Jaloselle antaa vielä yksi mahdollisuus. Yksi haastateluista oli NHL:n maalivahtilegenda Dominik Hasek.
– Jos saisin äänestää, äänestäisin hänen jäämisen puolesta. Tämä oli kahden vuoden sisällä ensimmäinen kerta, kun hänen joukkueensa todella katkesi. Muuten joukkue on suoriutunut hyvin hänen alaisuudessaan, kun ottaa huomioon käytössä olleen laadun, Hasek kommentoi.
Myös Jokerit-legenda Otakar Janecky antaa tukensa Jaloselle.
– Jalosen täytyy saattaa projektinsa loppuun. Tänä vuonna homma ei toiminut, mutta se ei tarkoita, että ensi vuonna sama toistuisi. NHL:stä saattaa tulla apuvoimia, pelit pelataan Prahassa ja Ostravassa. Siitä tulee iso haaste pelaajille, Janecky tuumii.
Jalosensa tukensa antoivat myös entinen maajoukkuevalmentaja Vladimir Vujtek ja IIHF:n varapuheenjohtaja Petr Briza. Entinen päävalmentaja Vladimir Ruzicka ei puolestaan halunnut kommentoida asiaa mitenkään.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Pelicansille valtava menetys! Ykköstähti tippui kokoonpanosta
- Lähtöpassit! Yli 500 NHL-ottelun kärkivaraus ei saanut uutta NHL-sopimusta
- Liigassa hyviä otteita esittänyt ruotsalaishyökkääjä löysi uuden seuran – siirtyy alasarjaan
- Vaihtuuko NHL-seura? Suomalainen ykköskierroksen varaus viskattiin siirtolistalle
- Pelicans-puolustaja lensi jo toistamiseen suihkuun tällä kaudella – pelikielto uhkaa!
- Yli 700 NHL-ottelun konkari allekirjoitti uransa rahakkaimman sopimuksen – ura jatkuu Minnesota Wildissa
- Minnesota Wildilta huippukiinnitys NHL:ssä!
- Teemu Pulkkinen päätyi härskiin ratkaisuun – tässä uusi seura!
- Kiekkoraamattu: Suomalaisvahtia viedään huhuissa NHL:n huippuseuran ykköstorjujaksi!
- IL: Tulikuuma valmentajanimi ehdolla Ilveksen uudeksi päävalmentajaksi – tässäkö Antti Pennasen korvaaja?
- MTV Urheilu: Liigan huippuseura kiinnostunut Petri Kontiolasta
- Ässät teki tilaa tuoreelle tähtihankinnalleen – Heivasi kaksi pelaajaa Mestikseen
- Teemu Pulkkinen päätyi härskiin ratkaisuun – tässä uusi seura!
- IS: Raimo Summaselta suorat sanat Antti Pennasen Leijonat-huhuista – ”Näillä näytöillä!”
- IL: Tulikuuma valmentajanimi ehdolla Ilveksen uudeksi päävalmentajaksi – tässäkö Antti Pennasen korvaaja?
- Auts! Suomalaiselle NHL-puolustajalle näytettiin ovea kauden alla
- Sidney Crosbylta posketon ennustus: Connor McDavid rikkoo saavuttamattomana pidetyn pisterajan NHL:ssä
- NHL-seura nimesi uuden kapteenin – lätkäisi jättimäisen rahapotin kouraan samalla!
- Oho! Vaasan Sportin kokoonpanossa mielenkiintoinen yllätys
- Huippupesti tarjolla! Lähde: Kari Jalonen ehdolla mahtiseuran päävalmentajaksi